Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Terhi Koulumies
Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Terhi Koulumies ovat erittäin huolissaan nuorten koronavirustartunnoista. THL:n keräämän datan perusteella tartuntamäärät ovat kasvussa etenkin 15-19 -vuotiaiden sekä 20-29 -vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten ikäryhmissä. Elokuussa on nähtävillä selvä ero kesä- ja heinäkuun tartuntamääriin verrattuna. Laiho ja Koulumies ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen lisääntyneistä lasten ja nuorten koronatartunnoista, opettajien työturvallisuudesta ja kasvomaskien käytön laajentamisesta.
Vaikka iän vaikutuksesta koronainfektion leviämiseen eri ympäristöissä, kuten peruskouluissa, lukioissa, yliopistoissa ja kodeissa on vain rajallisesti tietoa, on nyt uuden koronavirusaallon myötä iso osa koronatartunnoista havaittu alle 30-vuotiailla. Euroopan tartuntatautivirasto (EDCD) on suosittanut maskin käyttöä jo 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille ja nuorille. EDCD:n mukaan maskisuositus olisi perusteltua kouluissa, sillä sisätiloissa ollaan pitkään ja turvavälien pitäminen on usein mahdotonta.
”Nyt olisi korkea aika antaa pikaisesti vähintäänkin maskisuositus kouluihin yli 12-vuotiaille lapsille Euroopan tartuntatautiviraston suosituksen mukaisesti. Koulussa ollaan sisätiloissa ja suomalaisissa luokissa turvavälien pitäminen on mahdotonta. Näin voitaisiin turvata yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille mahdollisuus lähiopetukseen eikä etäopetukseen tarvitsisi siirtyä”, sanoo edustaja Koulumies.
”Näin hankaloituneessa koronatilanteessa on tärkeää, että myös opettajien työturvallisuus voidaan taata. Lasten ja nuorten maskisuositus on tässä oleellisessa asemassa. Maskisuosituksella voitaisiin pienentää kouluissa leviäviä tartuntaryppäitä ja koulujen karanteeneja”, edustaja Laiho sanoo.
Tapahtumat, joissa tartuntoja ja altistumisia on selkeästi ollut enemmän ovat olleet sisätiloissa. Terveydenhuollon asiantuntijat ovat esittäneet huolensa etenkin yökerhoissa tapahtuvista korona-altistumisista ja ehdottaneet alkoholianniskelun rajoittamista yöaikana. Esimerkiksi Viron hallitus on tehnyt päätöksen alkoholimyynnin kieltämisestä yöaikaan.
”Yökerhot ovat osoittautuneet koronan leviämisen kannalta otollisiksi paikoiksi, sillä alkoholin vaikutuksen alaisena turvavälit sekä hygieniaohjeistukset usein unohtuvat. Yökerhoissa joudutaan muutenkin huutamaan kovaan ääneen, silloin sylki ja pisarat kyllä lentävät”, huomauttaa Laiho.
”Suomen koronatilanne elää tällä hetkellä toimintasuunnitelman toista vaihetta eli koronan kiihtymisvaiheessa taudin ilmaantuvuuden mukaan. Jos tartunnat pitävät tämän leviämisvauhdin niin se tarkoittaa pian toimintasuunnitelman kolmanteen vaiheeseen eli leviämisvaiheeseen siirtymistä. Huolta erityisesti ovat nostattaneet joukkotapahtumat. Myös nuorten suosimat yökerhot ovat olleet koronan kannalta riskialttiita paikkoja jopa WHO:n mukaan. Yleisötapahtumissa on nähty myös, ettei turvavälejä ole noudatettu”, huomauttavat edustajat.
”Olemme eläneet korona kanssa jo puoli vuotta, emmekä ole saaneet oikea aikaista tietoa taudin levinneisyydestä. Oikea-aikainen tiedottaminen on erittäin tärkeää tässä tilanteessa taudin hillitsemisen kannalta. Aikooko hallitus julkaista tarkemman analyysin jäljitysdatasta ja sen, mistä tartuntoja on saatu?”, kysyvät edustajat.
”Koska tartuntaluvut ovat kasvaneet selvästi juuri nuorten keskuudessa, on perusteltua arvioida uusia suosituksia ja mahdollisia rajoituksia, joiden avulla estää taudin kiihtyvä leviäminen. Nykyiset ohjeet eivät ole riittäviä. Hallitukselta vaaditaan nyt valtakunnallisia linjauksia ja vastuunkantoa!”, edustajat päättävät.