Valtiotieteiden maisteri Maria Blässar on tänään nimitetty Euroopan komission Suomen-edustuston uudeksi päälliköksi. Hän toimii tässä tehtävässä Euroopan komission virallisena edustajana Suomessa puheenjohtaja Ursula von der Leyenin alaisuudessa. Blässar astuu virkaansa 1. syyskuuta 2022.

Maria Blässar on työskennellyt EU:n ja EFTA:n toimielimissä ja Suomen hallinnossa yli 25 vuotta, joista yli 10 vuotta komission edustustoissa Helsingissä ja Tukholmassa. Tällä hetkellä hän on komission Ruotsin-edustuston lehdistö- ja mediatiimin päällikkö. Tätä ennen hän on toiminut Helsingissä virkaatekevänä edustuston päällikkönä, edustuston apulaispäällikkönä ja poliittisen raportoinnin tiimin päällikkönä. Uudessa tehtävässään hän pääsee hyödyntämään perusteellista ymmärtämystään EU:sta, sen päätöksentekoprosesseista ja komission poliittisista painopisteistä sekä erinomaisia viestintä- ja edustustaitojaan.

Työskennellessään edustustoissa hän kuului komission oikeusvaltioperiaatetta käsittelevään maaryhmään. Hän on hallinnoinut Europe Direct -keskusten verkostoa ja tehnyt yhteistyötä kansallisten viranomaisten, sidosryhmien ja toimittajien kanssa. Ollessaan virkavapaalla komissiosta hän työskenteli yhteensä viisi vuotta 2003–2011 välisenä aikana erityisasiantuntijana valtioneuvoston kansliassa, ja hänellä on kokemusta myös Suomen kansallisesta EU-koordinaatiojärjestelmästä ja EU-asioiden valmistelusta Suomessa. Tätä ennen hän toimi virkaatekevänä yksikönpäällikkönä ja hallintovirkamiehenä komissiossa kilpailun pääosastossa. Alun perin Blässar tuli komissioon harjoittelijaksi vuonna 1992.

Maria Blässar on suorittanut London School of Economics -korkeakoulussa Master of Science in European Studies -tutkinnon ja Helsingin yliopistossa valtiotieteiden maisterin tutkinnon.

Tausta

Komissiolla on edustustot kaikissa EU-maiden pääkaupungeissa sekä aluetoimistot Barcelonassa, Bonnissa, Marseillessa, Milanossa, Münchenissä ja Wroclawissa. Edustustot ovat komission silmät, korvat ja ääni EU-maissa. Ne pitävät yhteyttä kansallisiin viranomaisiin, sidosryhmiin ja kansalaisiin ja kertovat EU:n politiikoista tiedotusvälineille ja yleisölle. Euroopan komission puheenjohtaja nimittää edustustojen päälliköt, jotka toimivat hänen poliittisina edustajinaan siinä EU-maassa, johon heidät on lähetetty.