Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto lähetti Vihreiden puheenjohtajapäivässä pitämässään puheessa terveiset Sinisen tulevaisuuden puoluekokoukseen ja vaati hallitusta korjaamaan kurssiaan sote-uudistuksessa.
Terveisissään tänään valittavalle Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajalle Aalto kehotti irtautumaan perussuomalaisten linjasta.
– Nyt teillä on käsissänne oikea puolue, vaikka sen kannatusta ei ole vaaleissa mitattu. Nyt on aika lunastaa paikka ministeripuolueena ja poliittisina päätöksinä. On lunastettava puheet siitä, että irtaudutte perussuomalaisten ihmisiä jakavasta politiikasta. Hiljainen keskustan ja kokoomuksen lehmänkauppojen siunaaminen ei voi olla hallituspuolueen politiikan sisältö, Aalto sanoi sote-uudistukseen viitaten.
Samaa irtautumista perussuomalaisten perinnöstä Aalto odottaa myös Juha Sipilältä ja Petteri Orpolta, joiden hallituskriisin aikaiset puheet arvoista ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ovat edelleen lunastamatta.
– Ei pitäisi olla enää mitään syytä sille, että hallitus jatkaa maahanmuuttopolitiikalla, joka on perussuomalaisten kynästä. Suomen rooli maailman kriisien ratkojana ja hädänalaisten auttajana on jo korkea aika palauttaa, Aalto sanoi.
Aalto varoitti hallituksen sote-uudistuksen luovan pirstaloituvan järjestelmän, jossa kustannukset kasvavat ja maakuntien talous ajautuu kuralle.
– Kun maakunnan talous syöksyy, se syöksyy suoraan valtion syliin. Samaan aikaan terveysfirmat voivat rauhassa ylihoitaa ja laskuttaa perusterveitä asiakkaista ja järjestää ohituskaistoja niille, joilla on maksukykyä. Valinnanvapautta se voi olla, mutta se on valinnanvapautta vain harvoille, Aalto sanoi.
Puheessaan Aalto tarjosi askelmerkit sote-uudistuksen toteuttamiseen siten, että se on taloudellisesti kestävää ja terveyseroja pystytään kaventamaan.
– Luovutaan sote-palveluiden laajasta avaamisesta markkinoille. Ensin on hoidettava palveluiden saumattomuus kuntoon ja yksinkertaistettava rahoitusjärjestelmää. Sen jälkeen voidaan monipuolistaa jo nykyään olemassa olevaa valinnanvapautta. Sitä ei pidä toteuttaa ylhäältä sanellen, Aalto sanoi.
– Maakunta päättäköön kokonaisuudessaan, missä laajuudessa ja missä palveluissa valinnanvapautta lisätään. Maakunnille tulisi samalla antaa verotusoikeus ja rajata asiakassetelit vain perustason palveluihin. Valinnanvapaudesta pitää tehdä hyvä renki, ei ankaraa isäntää, Aalto sanoi.
Koko puhe luettavissa: https://www.vihreat.fi/artikkeli/2017/12/touko-aallon-puhe-puheenjohtajapaivassa-16122017