Eurooppaministeri, Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen. Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Marinin hallitus kokoontuu huhtikuun 21.–22.päivä hallituskauden puoliväliriiheen, jossa linjataan hallituksen loppukauden keskeisiä talouspoliittisia päätöksiä. Koronaviruspandemia on vaikuttanut ennennäkemättömällä tavalla yhteiskuntaamme ja sen vaikutukset ovat moninaisia. Siksi on tärkeää, että pandemian jälkihoito toteutetaan huolellisesti ja inhimillisyys edellä. Jälleenrakennus vaatii vahvoja investointeja ja tukea julkiselle sektorille.

”Emme voi laiminlyödä leikkauksilla sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvavaa hoitovelkaa. Olemme esimerkiksi saaneet hälyttäviä viestejä sosiaalityön puolelta siitä, miten ennaltaehkäisy on vaihtunut korjaustyöhön. Resursseja tarvitaan etenkin mielenterveyspalveluihin. Nyt tarvitaan vastuullista ja elvyttävää talouspolitiikkaa”, Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen täsmentää.

Jo nyt poikkeusajalla on ollut suuria vaikutuksia lapsien ja nuorten elämään. Nyt ei ole leikkauksien aika, nyt on aika vahvistaa kestävää kasvua. Mikäli talouden sopeuttaminen aloitetaan liian aikaisin, leikkaamme paitsi siivet kasvulta, myös tulevaisuuden toivon monelta nuorelta. YK varoitti jo keväällä 2020 pandemian varjosta uhkaavasta mielenterveyskriisistä.  Tämä riski ei saa muuttua todeksi.

”Olemme onnistuneet kansakuntana hyvin koronakriisin hoidossa. Seuraavaksi on jälleenrakentamisen aika, se on vähintäänkin yhtä kriittinen onnistumisen paikka. Tarvitsemme uskoa tulevaisuuteen ja toimia ihmisten arjen ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Tämä on yhteistä vastuunkantoa ja tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa” Tuppurainen päättää.