Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala ehdottaa, että sata vuotta täyttävän Suomen kärkihankkeeksi on nostettava oppimisen uudistaminen.
– Lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä uudesta oppimisesta on tehtävä myös Suomen tulevan menestyksen kivijalka.
Puumala puhui Honkakylän varhaiskasvatuskeskuksen avajaisissa Seinäjoella maanantaina.
– Varhaiskasvatuksessa keskustelu on pyörinyt liikaa sen ympärillä, onko päivä- vai kotihoito parempaa. Tämä ei ole kovinkaan olennaista, koska molemmat voivat tukea lasten hyvää kasvua.
– Tärkeämpää olisi saada aikaan aito muutos. Perheillä pitää olla todellinen mahdollisuus matalan kynnyksen tukeen arjen pienissä ja suurissa haasteissa.
Tulevaisuudessa varhaiskasvatuksen tulee toimia tiiviissä yhteydessä muiden palveluiden, kuten neuvolan ja kotiavun kanssa. Myös harrastemahdollisuudet ja kolmannen sektorin työ voidaan tuoda osaksi varhaiskasvatusta.
– Tätä tavoitetta viedään eteenpäin lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa, joka on yksi hallituksen kärkihankkeista. Tulevaisuuden ihannetila on, että kaikki palvelut löytyisivät yhdestä ja samasta paikassa.
Puumalan mukaan painopistettä pitää siirtää koulutustaipaleen alkupäähän. Siellä saadaan merkittävimmät tulokset aikaan.
– Esimerkiksi varhaiskasvatukseen panostaminen on todella kannattavaa. Uuteen oppimiseen tehty panostus maksaa itsensä jopa kuusinkertaisena takaisin.