Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on tänään toistaiseksi viimeistä päivää kansanedustajana. Kärnä aikoo jatkaa politiikassa toimimista, mutta keskittyy seuraavaksi lomailuun sekä kirjan kirjoittamiseen.
– Nyt on aikaa kirjalle ja reilun kolmen vuoden aikana on kertynyt valtavasti materiaalia. Koska tuleviin vaaleihin on niin vähän aikaa, ei tässä voi itselleen rehellisenä ihmisenä sitoutua oikein mihinkään muuhun ”koulutusta vastaavaan työhön”. Jotkut muutkin pienet projektit ovat toki mahdollisia, mutta katsellaan.
Kuluneita reilua kolmea vuottaan eduskunnassa Kärnä pitää menestyksenä.
– Uskomattoman paljon tärkeitä asioita on saatu hoidettua eteenpäin. Sen mihin aikanaan vaalikirjassani sitouduin, olen myös pitänyt. Saimme esimerkiksi luotua Suomeen elokuvatuotantojen kannustinjärjestelmän sekä parannettua vaikkapa metsästyslakeja valtavasti. Pääpaino edustajantyössäni on aina ollut lappilaisen ihmisen ja kotimaisen alkutuotannon sekä eräkulttuurin puolestapuhuminen. Yhtenä merkittävimmistä saavutuksistani pidän toimenpidealoitettani, jonka myötä saimme lopultakin elintarvikejalosteisiin kunnolliset alkuperämerkinnät. On harvinaista, että tällainen aloite onnistuu. Lapin infrastruktuuri on myös saanut enemmän määrärahoja kuin koskaan Kekkosen aikojen jälkeen.
Lapissa lomailun ja kalastamisen lisäksi Kärnä aikoo vierailla lopultakin myös Kataloniassa, jonne hän on saanut henkilökohtaisen kutsun Katalonian uudelta presidentiltä Quim Torralta. Vierailu tapahtuu heinäkuussa.
– Tulee varmasti mielenkiintoinen reissu, jos Espanja ei sitten päätä pidättää minua heti lentokentällä. On kiintoisaa päästä paikan päälle tutustumaan ihmisiin, joiden demokraattisten oikeuksien puolesta on myös tehnyt paljon töitä. Katalonian tilanne on kohtalonkysymys koko Eurooopan unionille ja toivon, että tätä keskustelua käydään aikanaan myös eurovaalien alla. Haluammeko edetä kohti liittovaltiota vai kehittää unionia edelleen itsenäisten valtioiden ja alueiden yhteisönä? Itse kannatan jälkimmäistä toisin kuin esimerkiksi kokoomuksen kärkiehdokas Alexander Stubb.
Kärnä lupaa myös jatkaa aktiivista viestimistään niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa.
– Allekirjoitus on vain jatkossa varakansanedustaja Kärnä.