Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja haastaa mukaan kotimaisen ruuan pariin

Kaksi ensimmäistä viikkoa maaliskuusta on varattu vuosikausia suomalaisen ruuan viikoiksi. Vuonna 2013 ensimmäisen kerran järjestetty Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja lähti nostamaan esille kotimaista ruoantuotantoa, mutta myös haastamaan ruoanvalmistajia ruuan alkuperän osalta avoimuuteen. Nyt jo 9. kerran järjestettävä ”Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa” haastaa jälleen meistä mukaan tukemaan suomalaista ruuantuotantoa 1.-14.3.2021.

-Paljon on näiden vajaan kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Lainsäädäntöämme ja asetuksia on uudistettu tukemaan kotimaista ruokaa ja ruuan alkuperän esille saantia, mutta paljon on myös tapahtunut asenteissa. Itse uskonkin, että vielä velvoitteita isompi merkitys on ollut avoimuutta ja läpinäkyvyyttä vaativilla asiakkailla, toteaa suomalaisen ruuan kampanjan aikanaan käynnistänyt Timo Heinonen.

Selvityksien mukaan neljä viidestä suomalaisesta pitää nykyisin myös ravintolaruuan alkuperää tärkeänä.

-Olemme ottaneet isoja askelia ruuanalkuperämerkintöjen parissa ja yksi merkittävä oli tietenkin EU:n saaminen näihin mukaan, mutta myös tämä viime kaudella tehty ravintolaruokaa velvoittava vaatimus kertoa lihan ja kalan alkuperä näkyvästi, jatkaa Heinonen.

Heinonen kiittelee myös suurempia ruuanvalmistajia siitä, että suomalaisen ruuan alkuperä tuodaan aiempaa paremmin esille ja kuluttajia siitä, että kotimaisuus on noussut koko ajan tärkeämmäksi valintakriteeriksi, kun kaupoissa ostoksia tehdään.

-Meillä on upeita lähiruoka- ja tilamyymälöitä, mutta kotimaista ruokaa pitää saada myös sieltä omasta lähikaupasta ja marketeistakin. Sen kautta saamme nostettua volyymia, niin paljon, että se alkaa näkyä myös suomalaisessa ruoantuotannossa.

Suomalainen ruoka on puhdasta ja hyvää, ja ruokaketjumme työllistää yhteensä noin 340 000 henkeä.

-Voisi siis laskeskella, että jos jokainen suomalainen käyttäisi kymmenen euroa kuukaudessa lisää kotimaisiin tuotteisiin, se loisi maahamme 10 000 uutta työpaikkaa. Sillä mitä syömme on siis myös työllisyysvaikutusta. Kotimainen ruoka tuo siis toimeentuloa ja hyvinvointia, mutta se kuuluu lisäksi myös kulttuuriperintöömme ja kehittää osaamistamme. Totta on sekin, että vahva ruokaketju varmistaa myös ruokaturvaamme.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa haastaa meidät kaikki suomalaiset mukaan katsomaan, mitä lautasellemme hankimme. Ota haaste mukaan ja liity kampanjaan myös Facebookissa:

9. Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -tempaus – Ruokaa omasta maasta 1.3.-14.3.2021.