Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Ville Valkosen mukaan Suomessa on ensimmäistä kertaa neljään vuoteen hallitus, joka on valmis työn verotuksen keventämiseen.
Kokoomuksen kansanedustajan ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajan Ville Valkosen mukaan Suomessa on ensimmäistä kertaa neljään vuoteen hallitus, joka on valmis keventämään työn verotusta. Valkosen mukaan hallituksen veropolitiikan linja on hyvin palkansaajamyönteistä.
”Yksikään maa ei ole vaurastunut verottamalla. Tarvitsemme lisää menestyviä yrityksiä ja ennen kaikkea työtä, ja siksi sen verotusta kannattaa keventää. Jo hallituksen ensimmäisessä budjetissa kevennetään palkansaajien verotusta kaikissa tuloluokissa. Tämä tarkoittaa, että palkansaajalle jää palkasta entistä enemmän rahaa käteen. Hallituksen veropolitiikka tukee suomalaisten ostovoiman parantumista ja parantaa työnteon kannustimia”, Valkonen sanoo.
Valkosen mukaan hallituksen veropolitiikan linja on kokonaisuudessaan tasapainoinen. Vaikeassa talouden tilanteessa on Valkosen mukaan tärkeää tehdä kasvua ja kotimaista kysyntää tukevaa veropolitiikkaa.
”Hallituksen veropolitiikan kokonaislinja on neutraali. Verotuksen painopistettä siirretään vihdoin työnteon verotuksesta talouskasvulle vähemmän haitallisiin veroihin. Ansiotuloverotuksen kevennystä ei tehdä velaksi. Toisaalta kokonaisveroastetta ei nosteta”, Valkonen jatkaa.
Valkonen peräänkuuluttaa myös opposition veropoliittisen vaihtoehdon perään. Valkosen mukaan oppositiosta on kuulunut alustavia puheita veronkorotuksien tuomisesta pöydälle.
”Olen huolissani siitä, jos oppositio on valmis ehdottamaan veronkorotuksia suomalaisille työssäkäyville. Kiristykset heikentäisivät työnteon kannustimia. Suomi kuuluu jo maailman kireimpiin verottajiin, joten veronkiristyksillä kurssia ei saada muutettua ”, Valkonen päättää.