SDP:n valtiovarainvaliokuntavastaava, kansanedustaja Pia Viitanen esittää, että Sipilän johtama hallitus ottaisi käyttöön vielä hyödyntämättömät tulovirrat valtion budjetissa. Viitasen mukaan esimerkiksi aliverotetulla finanssisektorilla on lukuisia hyviä tulonlähteitä, jotka auttaisivat maan hallitusta talouden tasapainottamisessa.
– Sipilän hallituksen kannattaisi nyt ottaa pieni askel veropohjan laajentamisen suuntaan. Aliverotetulla finanssisektorilla mm. kapitalisaatiosopimuksissa on kiinni miljardeja sijoituseuroja. Pienen pienellä verolla olisi SDP:n laskelman mukaan saatavissa yli 100 miljoonaa euroa. Tämä olisi samalla varsin oikeudenmukainen tulonlähde, sillä monet sopimuksiin sijoittajat ovat hyvin varakkaita.
SDP on esittänyt verotukseen korjausliikettä ja Viitanen peräänkuuluttaa myös hallitukselta nyt kaikkien kivien kääntämistä valtion budjetin tulopohjan laajentamiseksi.
– Valtion taloudellinen liikkumavara on hyvin pieni ja siksi nyt tarvitaan fiksuja uusia avauksia. Ei voi olla niin, että rikkaiden sijoitustoiminnan verotus on Sipilän verovalikosta kokonaan pois. Hallitus leikkaa suomalaisten perusturvaa kovalla kädellä, joten olisi kohtuullista, että myös hyväosaiset osallistuisivat omalla tavallaan. Jos kerran kaikki ovat mukana veneessä, niin on heidän myös siinä soudettava. Siksi kapitalisaatiosopimukset on syytä ottaa verotukseen myös mukaan. En voi ymmärtää, että hallitus jättää tässä taloustilanteessa selviä tulonlähteitä huomioitta.