euro-currency

Eduskunnan suuri valiokunta edellyttää valtioneuvostolta lisäselvityksiä direktiiviehdotuksista EU:n yhteiseksi yhteisöveropohjaksi. Toteutuessaan direktiivit vaikuttaisivat merkittävästi Suomen yritysverotuksen rakenteeseen, verotuottoihin ja viime kädessä myös eduskunnan toimivallan perusteisiin.

Ns. CCTB- ja CCCTB-direktiiviehdotukset sisältävät säännökset verotettavan tuloksen laskennasta (CCTB) ja sääntelyn piiriin laskettavien konserniyhtiöiden veropohjien yhdistämisestä sekä jakamisesta verotettavaksi yhtiöiden jäsenvaltioissa (CCCTB).

Valiokunta edellyttää myös, että valtioneuvosto toimii säädösehdotukseen liittyvien toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta koskevien epäilyjen poistamiseksi ja huolehtii siitä, että eduskunta saa vaikuttaa Suomen neuvottelukantojen määrittelyyn kokonaisuudessaan ennen kuin Suomi päättää sitoutumisensa esityksiin. CCCTB-direktiiviehdotukseen sisältyvää verotuottojen jakokaavaa suuri valiokunta ei pidä hyväksyttävänä.

Valiokunta hyväksyi lausunnot (SuVL 8/2016, SuVL 9/2016) yksimielisesti kokouksessaan 21. joulukuuta.

Suuri valiokunta sai direktiiviehdotuksista lausunnot valtiovarainvaliokunnalta. Lisäksi asiaa käsittelee eduskunnassa talousvaliokunta, joka arvioi ehdotuksia elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta.

Direktiivien tavoitteet sinänsä kannatettavia

Yhteinen veropohja olisi pakollinen yhtiöille, jotka kuuluvat tiettyä kokoa suurempaan konserniin. Muille yritykselle yhteinen veropohja olisi vapaaehtoinen. 

Suuri valiokunta pitää valtiovarainvaliokunnan tavoin direktiivien tavoitteitta sinänsä kannatettavina, mutta katsoo, ettei voi vielä ottaa lopullista kantaa ehdotusten hyväksyttävyyteen.

Suuri valiokunta katsoo valtiovarainvaliokunnan lausuntoon viitaten, että jatkovalmistelussa on mm. arvioitava pakollisuuselementin suhdetta jäsenvaltion toimivaltaan yritysverotuksessa ja mahdollisuutta käyttää yritysverotusta jatkossa vero- ja talouspolitiikan välineenä. Samaten veropohjaa koskevia säännöksiä on tarkasteltava tarkemmin, arvioitava säännösten vaikutukset verotuottoihin sekä täsmennettävä ehdotuksen vaikutuksia Suomelle.

Ehdotettua verotuottojen jakokaavaa suuri valiokunta ei pidä hyväksyttävänä. Kuten valtiovarainvaliokunta toteaa, CCCTB-direktiiviehdotuksen veropohjan jakokaava poikkeaa OECD:n puitteissa hyväksytyistä kansainvälisen verotuksen periaatteista. Valtiovarainvaliokunnan lausunnon mukaan jakokaava ei johda verotuottojen kohdentumiseen niihin valtioihin, joissa konsernin todellinen arvonlisä syntyy. Jatkokäsittelyssä onkin tarpeen arvioida ehdotuksen ja jakokaavan vaikutuksia Suomen verotuottoihin, suuri valiokunta toteaa perusteluissaan.

Yksityiskohtia koskeviin varaumiin voidaan parhaiten vaikuttaa EU:n neuvostossa

Suuri valiokunta katsoo, että ehdotusten eräiden kohtien yhteensopivuus toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen kanssa on kyseenalainen. Valiokunta ei kuitenkaan pidä tarkoituksenmukaisena ryhtyä asiassa toissijaisuusmenettelyyn.

Suuri valiokunta on aiemmin (SuVM 1/2014 vp) arvioinut toissijaisuusmenettelyn varsin tehottomaksi keinoksi vaikuttaa lainsäädäntöehdotusten sisältöön ja korostaa lausunnoissaan valtioneuvoston velvollisuutta vaikuttaa toissijaisuusperiaatteen toteutumiseen neuvoston ja sen alaisten työryhmien työssä. 

Valiokunta katsoo, että sen esittämät varaukset ehdotusten yksityiskohtiin voidaan huomioida käsittelyssä tehokkaimmin velvoittamalla valtioneuvostoa tuomaan nämä näkökohdat esille EU:n neuvostossa. Kyseessä olevien säädösehdotusten hyväksyminen edellyttää lisäksi neuvostossa yksimielisyyttä, joten niitä ei voida hyväksyä ilman Suomen myötävaikutusta.

Suuren valiokunnan lausunnot direktiiviehdotuksista julkaistaan eduskunnan verkkopalvelussa myöhemmin tänään yhdessä asian käsittelyyn liittyvien asiakirjojen kanssa.