Vasemmistoliiton kansanedustaja Juho Kautto jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen MAL-sopimusneuvotteluiden etenemisestä ja rahoittamisesta. Kautto kysyi millä aikataululla hallitus aikoo edistää Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseutujen sopimusneuvotteluiden edistämistä kohdistamalla sopimuksien toteuttamiselle tarvittavan rahoituksen.
Niin kutsutuissa MAL-sopimusneuvotteluissa valtio ja kaupunkiseudut neuvottelevat uusista maankäytön, asumisen ja liikkumisen sopimuksista. Sopimuksissa kaupungit sitoutuvat tavoitteisiin asuntokaavoituksessa, kohtuuhintaisen vuokra-asumisen tuotannossa ja liikennejärjestelmien kehittämisessä, ja valtio puolestaan sitoutuu tukemaan muun muassa seutujen tärkeitä infrastruktuurihankkeita.
Sopimusmenettelyä on nyt laajennettu uusille seuduille. Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseudut ovat päässeet vihdoin uusina alueina näiden MAL-sopimusmenettelyiden piiriin. Tämä on tärkeää itse kaupunkien lisäksi niiden kehyskunnille. Esimerkiksi Jyväskylän seudulla onnistuneista sopimusneuvotteluista hyötyvät Äänekoski, Muurame, Laukaa, Toivakka, Hankasalmi, Petäjävesi ja Uurainen.
Hiljattain on kuitenkin tullut julkisuuteen tieto neuvotteluiden kankeasta etenemisestä. Keskeiseksi huoleksi puheissa ja kirjoituksissa on noussut rahoituksen viipyminen.
– Sopimuksien syntymiselle on aivan olennaista, että valtio tekee oman osuutensa ja esittää rahoitusta alueiden tärkeille hankkeille. Tämän rahoituksen puute hallituksen esityksessä ensi vuoden talousarviolle oli seuduille pettymys. Jaan paikkakuntien huolen, Kautto sanoo.
Kunnissa rakennetaan juuri nyt ensi vuoden talousarvioita. Sopimusneuvotteluiden hidas eteneminen ja rahoituksen puute vaikuttavat merkittävästi kaupunkien ja kaupunkiseutujen kehittämisen mahdollisuuksiin aikana, jolloin elvyttävä talouspolitiikka olisi koko Suomen etu.
– On kestämätöntä, jos valtion konkreettista sitoutumista alueiden keskeisiin hankkeisiin joudutaan odottamaan vielä pitkään, Kautto linjaa.