OPPkuva
Kansanedustaja Parviaisen vuosikertomus kokoaa poliittisesti poikkeuksellisen vuoden

Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen on julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2016. Siinä valotetaan kansanedustajan työtä äänestäjille ja muille kiinnostuneille.

– Vuosi 2016 ei ollut yleisesti ottaen politiikassa mitenkään erityisen helppo tai tavanomainen. Pakolais- ja siirtolaistilanteen myötä Suomeenkin ilmaantui mm. rasistisin motiivein toimineita katupartioita ja muuta vastaavaa liikehdintää. Keskustelu ääriliikkeiden väkivallasta jatkui koko vuoden. Samaan aikaan terrorismi tunkeutui enenevissä määrin eurooppalaistenkin arkeen ja Suomessakin puhuttiin paljon sisäisestä turvallisuudesta, Parviainen summaa.

– Vuoden loppua kohden vuosi 2016 -ilmiö sai jo hirtehisiäkin piirteitä ihmisten odottaessa uutta vuotta. Jos vuosi 2016 jotain todistaa niin sen, etteivät esimerkiksi vapaus ja turvallisuus ole itsestäänselviä asioita vaan niiden vaaliminen edellyttää työtä, Parviainen muistuttaa.

Oppositiosta Vihreät ovat haastaneet hallitusta esimerkiksi koulutukseen ja ympäristöasioihin liittyen. Hallitus toteutti vuoden aikana myös suuren osan koulutusleikkauksistaan. Esimerkiksi ammatillista koulutusta heikennettiin valtavasti ja opintorahasta leikattiin neljännes.

Hallituksen toimien moittimisen vastapainona Parviainen nostaa positiivisena asiana esille sen, että perustulokokeilu sentään eteni. Kokeilu on herättänyt paljon kiinnostusta tutkijoiden ja median osalta, myös kansainvälisesti. Vuosikertomuksessaan hän kuvaa myös sitä, miten arjen yhteistyö kansanedustajien kesken yli hallitus- ja oppositiorajojen toteutuu, tai miten hallintovaliokunnan puheenjohtajan vaihtuminen kesken vuoden vaikutti valiokunnan toimintaan.

Loppuvuodesta Vihreä eduskuntaryhmä julkaisi myös perhepoliittisen mallin, joka lisäisi tasa-arvoa perhe- ja lapsiystävällisellä tavalla. Perhevapaisiin lisättäisiin ehdotuksessa joustoa ja valinnanvapautta. Tavoitteena ovat esimerkiksi työelämän parempi tasa-arvo ja joustavampi vanhempain- ja hoitorahan käyttö.

– Itselleni tämä on erityisen tärkeää, koska eduskuntatyöni ja ylipäätään poliittisen urani vuoksi perhe on joustanut paljon, Parviainen sanoo.

Parviainen viettää lähes koko alkuvuoden 2017 isyysvapaalla 1- ja 3-vuotiaiden lastensa kanssa.

Lue koko vuosikertomus: