Emma Kari (vihr), Eva Biaudet (rkp), Li Andersson (vas) ja Erkki Tuomioja (sd) vaativat 28.10.2016 jättämässä toimenpidealoitteessaan hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin nykyisen pakolaiskiintiön moninkertaistamiseksi tilanteessa, jossa Syyrian sisällissota on johtanut suurimpaan humanitaariseen kriisin sitten toisen maailmansodan.
Lähes viisi miljoonaa syyrialaista on joutunut pakenemaan sotaa naapurimaihin. Yksin Turkissa on paossa 2,5 miljoonaa syyrialaista. Tämän vuoden puolivälissä hallitukset olivat luvanneet alle puolet niistä varoista, joita apujärjestöt tarvitsisivat syyrialaispakolaisten auttamiseen. Tilanne on kestämätön. Sen seurauksena miljoonat sotaa pakenevat joutuvat elämään epäinhimillisissä oloissa.
– Syyriassa ja Euroopan rajoilla on valtava inhimillinen hätä. Hallitus on vastannut tähän historialliseen humanitaariseen kriisiin pienentämällä pakolaiskiintiötä, mikä on häpeällistä. Tämä ei ole se aika, kun ihmisyydestä voidaan luopua, sanoo Emma Kari.
– Humanitaarinen hätä ei ole vaikuttanut pysyvästi Suomen pakolaiskiintiöön. Vuosina 2014 ja 2015 pakolaiskiintiötä nostettiin väliaikaisesti 300:lla hengellä Syyrian tilanteen vuoksi. Nyt tämäkin väliaikainen kasvu on leikattu pois. Samaan aikaan humanitaarinen tilanne Syyriassa on vain pahentunut ja Aleppon tilanne on katastrofaalinen, sanoo Erkki Tuomioja.
Vuodesta 2001 alkaen Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on ollut 750 henkilöä vuodessa. Tästäkin suurin osa vastaanotetaan EU:n yhteisten sopimusten kautta.
– Sotaa pakenevien on vaikea päästä turvaan kriisimaista. Laillisten reittien puute lisää ihmissalakuljetusta. Yksi keino auttaa kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa olevia olisi nostaa pakolaiskiintiötä, sanoo Li Andersson.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on vaatinut kansainvälistä yhteisöä vastaanottamaan enemmän Syyriasta pakenevia ihmisiä. Järjestön mukaan Syyrian sisällissota on johtanut suurimpaan humanitaariseen kriisin sitten toisen maailmansodan.
Useat hallituksen ministerit ovat todenneet julkisuudessa, että pakolaiskiintiötä voitaisiin nostaa huomattavastikin, “kunhan turvapaikanhakijatilanne saadaan ensin hallintaan”. Nyt tilanne on hallinnassa. Suomeen arvioidaan saapuvan tänä vuonna kolmanneksen vähemmän turvapaikanhakijoita kuin mitä oli ennakoitu ja viidennes siitä, mitä viime vuonna.
– Edelläkävijöitäkin on. Esimerkiksi Kanada on vastaanottanut lähes 30 000 syyrialaista sitten marraskuun 2015. Mallia tulisi ottaa myös muista pohjoismaista. Norja on korottanut kiintiötään merkittävästi, sen kiintiö on tänäkin vuonna 3 120 ihmistä. Ruotsi on ilmoittanut nostavansa pakolaiskiintiönsä 5 000 henkeen kahden vuoden sisällä, vaikka Ruotsiin saapuu moninkertainen määrä turvapaikanhakijoita Suomeen verrattuna, sanoo Eva Biaudet.
Hätä ja pakolaisten avuntarve ei rajoitu pelkästään Syyriaan, joten ei saa myöskään unohtaa pitkäaikaisista konflikteista tai ihmisoikeusloukkauksista kärsiviä. Maailmassa on yli 65 miljoonaa pakolaista – enemmän kuin koskaan aiemmin. Heistä 86 prosenttia on kehitysmaissa.
Toimenpidealoite luettavissa: