Parlamentin täysistunto on hyväksynyt EU:n vaalilain uudistuksen, jonka myötä naispuoliset mepit voivat siirtää äänioikeutensa toiselle edustajalle raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen.

Parlamentti aloitti marraskuussa 2025 vaalilain muutosprosessin valtakirjaäänestämisen sallimiseksi. Neuvosto hyväksyi muutoksen maaliskuussa 2026 ja lisäsi siihen kohdan, jonka mukaan mm. avoimuuden, oikeusvarmuuden ja äänestyksen rehellisyyden periaatteiden noudattamisesta on säädettävä erikseen parlamentin säännöissä.

Parlamentin täysistunnossa äänin 616–24 (8 tyhjää) hyväksytty uudistus luo poikkeuksen sääntöön, joka on tähän asti vaatinut parlamentin jäsenen läsnäoloa äänestyksessä. Uuden säännön myötä naisjäsenet voivat valtuuttaa toisen edustajan äänestämään puolestaan enintään kolme kuukautta ennen laskettua aikaa ja kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen. Tavoitteena on edistää tasa-arvoa sekä helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Jatkossa edustajat voivat hoitaa tehtäväänsä täysipainoisesti samalla kun he huolehtivat terveydestään ja perheestään.

Euroopan parlamentin puhemies Roberta Metsola, joka teki aloitteen uudistuksesta, sanoi:

”Olen ylpeä parlamentin työstä. Tämä on merkittävä virstanpylväs matkalla kohti nykyaikaisempaa ja oikeudenmukaisempaa parlamenttia. Yhdenkään jäsenen ei pitäisi menettää äänioikeuttaan siksi, että hänestä tulee äiti. Jatkan tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden ja niiden parlamenttien kanssa varmistaakseni, että tämä vaalilain muutos ratifioidaan ja parlamentin jäsenet pääsevät hyötymään muutoksista pian.”

Esittelijä Juan Fernando López Aguilar (S&D, Espanja) lisäsi:

”Tämä historiallinen äänestys vie meidät ratkaisevan askeleen lähemmäs uudistuksen toteutumista. Parlamentti oli valmis hyväksymään neuvoston lisäykset äänestyksen avoimuudesta ja luotettavuudesta – arvoista, joita olemme aina puolustaneet – jotta prosessi voi edetä viipymättä kansalliseen ratifiointiin. Tämä tarkasti määritelty uudistus suojelee edustajantoimen henkilökohtaista luonnetta. Samalla varmistamme, ettei äitiys pakota vaaleilla valittuja edustajia valitsemaan äänestämisen ja lapsensa välillä. Toivomme, että tälle periaatteelle löytyy laajaa tukea, kun uudistus siirtyy ratifiointivaiheeseen.”

Uudistettu EU:n vaalilaki vaatii vielä neuvoston virallisen hyväksynnän. Tämän jälkeen kaikkien jäsenvaltioiden on ratifioitava se omien perustuslaillisten vaatimustensa mukaisesti.

Uudistus on osa parlamentin laajempaa sitoumusta sukupuolten tasa-arvoon ja osallistavuuteen. Sen tarkoituksena on varmistaa, etteivät perhevastuut estä poliittisen luottamustoimen hoitamista.