Poliisihallitus päätti taannoin, että vapaa-ajallaan, lomallaan tai työmatkallaan olevat poliisit eivät saa kantaa virka-asettaan mukanaan, vaan sitä on säilytettävä poliisiasemalla lukitussa tilassa.
Raatikainen muistuttaa, että poliisilla on kuitenkin velvollisuus toimia myös työaikansa ulkopuolella, jos tilanne sitä vaatii. Hänen mielestään on erikoista, ettei poliisi saa kantaa työkalujaan muulloin kuin virka-aikana.
Poliisien määrä Suomessa on maailman pienimpiä suhteessa väkilukuun, silti vapaa-ajallaan tai lomillaan olevia poliiseja estetään huolehtimasta kansalaisten ja omasta turvallisuudesta mikäli ns. paha tilanne osuisi kohdalle, Raatikainen ihmettelee.
Hän jatkaa, että helsinkiläisenä poliisina tiedän, että näitä tilanteita voi tulla, ja tulee esille aina silloin tällöin. Turussa tapahtunut terroriteko 18.8. osoittaa, että vaarallisia ihmisiä liikkuu kaduillamme ja kaikki on mahdollista. Terrori-isku jää tuskin viimeiseksi, joten siitäkin syystä poliisihallituksen tulisi nyt pikaisesti tarkistaa poliisin aseenkanto-ohjettaan. Ei voi olla niin, että poliisi muuttuu epäilyttäväksi vain siksi, että työaika loppuu. Jos poliisi saisi kantaa asettaan myös virka-ajan ulkopuolella, se kohottaisi poliisin tilannekohtaista valmiutta merkittävästi koko Suomessa.
Suomen turvallisuustilanne on heikentynyt radikaalisti ja hallituksen on tehtävä kaikkensa tilanteen parantamiseksi. Tämä tarkoittaa myös, että tarvitsemme muutoksia lainsäädäntöön ja erilaisiin ohjeistuksiin.
Raatikainen kysyykin 21.8.2017 jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselle:
Aikooko hallitus parantaa turvallisuustilannetta ja poliisin suorituskykyä kehottamalla poliisihallitusta tarkistamaan ja muuttamaan poliisin aseenkanto-ohjeistusta siten, että poliisi saisi kantaa virka-asettaan myös työajan ulkopuolella ilman erillistä lupaa?