Ala-Nissilä, Olavi kesk
Ala-Nissilä, Olavi kesk

Euroonpan tilintarkastustuomioistuimen entinen jäsen ja eduskunnan tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä sanoo, että vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ymmärtää tahallaan väärin puhuessaan haaskalla käymisestä EU:ssa.

– Pääministeri Juha Sipilän ja Suomen EU-linja on juuri sitä mitä Euroopan Unioni nyt tarvitsee – vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö haluaa ymmärtää haaskapuheillaan tahallisesti väärin, Ala-Nissilä sanoo.

Hänen mukaansa Europan Unioni tarvitsee nyt keskittymistä suuriin turvallisuuden ja talouden kysymyksiin. Toiminnassa pitää painottaa käytännönläheisyyttä, hyvää ja sujuvampaa hallintoa ja tehokkaampaa päätösten täytäntöönpanoa sekä avoimuutta. Juuri tätä Suomi pääministeri Juha Sipilän johdolla ajaa ja edustaa.

– Vihreiden puheenjohtajan väite haaskalle menosta edustaa tahallista väärinymmärrystä ja on sellaisenaan outo ja varsin valitettava, Ala-Nissilä sanoo.

Hän toteaa, että suuri kuva Euroopan Unionin maiden sisäisessä ja ulkoisessa turvallisuudessa on EU-kansalaisille tärkeä. Hänen mukaansa Euroopan keskuspankki EKP ei voi taloudessa tehdä niitä rakenteellisia talouden uudistuksia, joita EU:lta nyt vaaditaan.

Siksi talouden ratkaisut ja uudistukset ovat Ala-Nissilän mukaan nyt tärkeitä. Parempi hallinto ja päätösten tehokkaampi täytäntöönpano ovat todella tarpeen, jotta unioni pärjää kansainvälisessä kilpailussa ja saa kansalaisten luottamusta.

– Uskon, että Suomi voi linjallaan antaa entistä vahvemman panoksen EU:n kehittämiseksi ja kriisin voittamiseksi, Ala-Nissilä sanoo.