Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila Kansainvälisenä Maaseudun naisten päivänä 15.10.2016
Naiskato ja yksinäisyys uhkaavat maaseutuja
– Puolessa Suomen kunnista Kiinan väestöjakauma
Tänään lauantaina vietettävällä kansainvälisellä maaseutujen naisten päivällä on haluttu kunnioittaa ja vaalia naisten tärkeää roolia maaseutualueiden kehittämisessä. Naiset ovat läpi historian toimineet maaseuduilla sekä täysipäiväisinä tilojen työntekijöinä, yrittäjinä että lasten hoivaajina ja kodin pyörittäjinä. Maaseutujen elinvoima on ollut pitkälti emäntien harteilla. Siksi onkin huolestuttavaa, että yhä useampaa Suomen kuntaa uhkaa naiskato.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on peräti 155 kuntaa, joissa 20–29-vuotiaiden sukupuolijakauma oli vähintään yhtä epätasapainossa kuin Kiinassa, joka on tunnettu vinoutuneesta väestörakenteestaan. Suomen 313 kunnasta tämä on lähes puolet eikä kehitykselle näy loppua, sillä
miesten ja naisten epäsuhta on vain kasvanut viime vuosina. Kymmenissä naiskadosta kärsivissä kunnissa on siis miehiä, jotka vastoin toiveitaan jäävät vaille puolisoa ja perhettä.
Naisten lähdöstä kaupunkeihin on ollut merkkejä jo 1950–60-luvuilla. Kehitystä on kuitenkin vauhdittanut entisestään teollistuminen ja kaupungistuminen. Naisten poismuuttoon on sekä työntäviä että vetäviä tekijöitä; maaseuduilla on hyvin vähän naisille töitä samalla kun korkean tasa-arvon kulttuurissa kotiäitiyttä on alettu vierastaa.
Naiset pyrkivät kaupunkeihin paremman elintason toivossa, kouluttautuvat ja hakeutuvat oman alan töihin, joita on harvemmin tarjolla maaseuduilla. Tämä näkyy suurten opiskelijakaupunkien, kuten Turun ja Helsingin naisvoittoisuutena nimenomaan nuorten aikuisten ikäluokassa.
Nyttemmin tätä kehitystä on vauhdittanut maatalouden vakava kriisi, joka ajaa tuottajia konkurssiin. Tuottajilla on yhä enemmän paineita etsiä maatalouden ohelle muita elinkeinoja. Niilläkin perheillä, joissa lasten hoitaminen kotona on ollut luonteva valinta, ei ole enää varaa huolehtia perheestä vain maatilan tuotoilla. Naiset ovat tässä asemassa heikoimmilla, talousahdinko ajaa myös maalle juurtuneita naisia pois kotipitäjistään etsimään vaihtoehtoisia tulonlähteitä perheelle.
Yksinjäämisen muotoja on maaseudulla muitakin. Myös vanhukset, päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät jäävät maaseudulla todennäköisemmin ilman tarvitsemaansa apua. Keskittämisen myötä karanneet palvelut ovat yhä kauempana syrjäseutujen asukkaista eivätkä palvelut enää tavoita kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Maaseutujen tarve etsivään auttamistyöhön on ilmeinen, muutoin maaseutuja uhkaa syrjäytymiskierre.
Toinen ongelma on ikä- ja sukupuolirakenteen vinouman heijastuminen palveluihin ja vapaa-ajanaktiviteetteihin. Näkemykseni mukaan ihmiset ovat sitoutuneita kehittämään lähiympäristöään. Ympäristön olisi kuitenkin tarjottava sopivia kiinnittymiskohteita myös alueellaan vähemmistöön jääneille, kuten nuorille naisille. Muutoin uhkana on negatiivinen kierre sekä palvelujen että poismuuton välillä
Sukupuolijakauman tasapainottamiseksi sekä yksinäisyyden lieventämiseksi kunnilla tulisikin olla riittävät resurssit verkostoitumiseen. Myös koulutuspaikkoja mietittäessä olisi huolehdittava, että niitä on riittävästi myös kasvukeskusten ulkopuolella. Perinteisiin sukupuolirooleihin liittyviä odotuksia, jotka ohjaavat edelleen voimakkaasti koulutukseen ja työelämään sijoittumista, tulisi niin ikään ponnekkaasti purkaa. Maaseutujen yrityksillä ei myöskään ole varaa ohittaa rekrytoinneissaan alansa osaavia naisia.
Ennen kaikkea maatilojen kriisiin on löydettävä sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestävä ratkaisu, jolla turvataan maatalous elinkeinona ja ruuantuotannon omavaraisuus sekä katkaistaan maaseutuja uhkaava näivettyminen. Väestöpolitiikan ohella kyse on myös arvoista eli siitä, millaisina näemme maaseutujen arvon ja mahdollisuudet tuottaa koko Suomelle elinvoimaa.