antti-kurvinen-mobiili

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen vastustaa väkivaltaisten poliittisten ääriliikkeiden kannatuksen nousua Suomessa. Viikon takaiset tapahtumat ja kuolemantapaus Helsingin rautatieasemalla äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmauksessa ovat järkyttäneet suomalaisia. Kurvinen kehottaa ihmisiä malttiin ja työrauhan antamiseen poliisille.

–          Esitutkinta on käynnistynyt ja poliisin pitää saada tehdä työnsä. Syyttäjälaitos ja tuomioistuimet arvioivat aikanaan, onko rikos tapahtunut. Näin asiat etenevät länsimaisessa oikeusvaltiossa, sanoo Kurvinen.

–          Kuitenkin meidän on viimeistään nyt vedettävä viiva ja aloitettava määrätietoinen työ kaikkien väkivaltaa käyttävien ja sillä uhkaavien poliittisten ääriliikkeiden kitkemiseksi. Suomessa ei ole sijaa eikä tilaa uusnatseille tai äärioikeistolle. Samoin tarvitaan nollatoleranssi ääri-islamilaisuudelle ja vasemmistolaisille ääriliikkeille. Demokratia ei anna suojaa sellaiselle toiminnalle, joka pyrkii tuhoamaan kansanvallan ja ihmisoikeudet, linjaa Keskustan varapuheenjohtaja.

Kurvinen näkee lääkkeeksi tilanteeseen syrjäytymisen ja etenkin nuorten syrjäytymisen torjumisen, koulujen demokratiakasvatuksen ja kolmannen sektorin vahvistamisen ja riittävät resurssit turvallisuusviranomaisille puuttua liikkeiden toimintaan. Poliisi- ja oikeusasioita käsittelevissä hallinto- ja perustuslakivaliokunnissa istuva kansanedustaja toivoo viimeistään nyt heräämistä ilmiön torjumiseen.

–          Suojelupoliisilla pitää olla mahdollisuudet ja ote torjua terrorismia ja yhteiskuntajärjestelmämme kumoamiseen pyrkiviä liikkeitä. Poliisissa ja oikeuslaitoksessa on oltava resurssit ja osaaminen näiden ilmiöiden kitkemiseen. Tarvittaessa hallituksen ja eduskunnan on muutettava lainsäädäntöä.

–          Toivoisin viimeistään nyt tavallisten kansalaisten heräävän siihen, että pimeät ääriaatteet eivät suojele suomalaista elämäntapaa vaan pyrkivät hävittämään sen. Suomalainen hyvinvointi rakentuu demokratialle, laajoille vapauksille ja tasa-arvolle ihmisryhmien välillä. Esimerkiksi Keskusta puolueena puolustaa näitä arvoja viimeiseen asti, päättää Antti Kurvinen.