Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä onnittelee keskustalle Sotkamossa valittua uutta puoluejohtoa ja vaatii samalla, että se lisää keskustan politiikkaan nyt tulta ja liikettä.
– Kuten puheenjohtaja Sipilä omassa puheenvuorossaan sanoi, keskustalle kelpaa seuraavissa eduskuntavaaleissa vain vaalivoitto. Sitä taas ei saavuteta, ellei puolueen politiikkaan laiteta nyt lisää tulta ja liikettä. Pienet ja tärkeät, ihmisiä lähellä olevat asiat on hoidettava maaliin suurten uudistusten lisäksi. Nyt ne ovat osaltaan hautautuneet kaiken muun alle.
Kärnä muistuttaa, että keskusta voi voittaa ainoastaan tekemällä oman näköistään politiikkaa suurella sydämellä.
– Keskustan on uskallettava puhua esimerkiksi maakuntauudistuksesta, aluepolitiikasta ja perustulosta myös ideologisesti. Jos kaikki menee vain asioiden pragmaattiseksi hoitamiseksi, on muututtu poliitikoista virkamiehiksi. Se taas ei koskaan johda mihinkään hyvään.