Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen hämmästelee EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen (kok) innokkuutta olla kätilöimässä seuraavaa hallitusta. Häkämies on todennut (MT 5.11.2018), että demareiden ja kokoomuksen yhteishallitus voisi olla kasvun hallitus.
– Häkämies tuntuu unohtaneen täysin edellisen vaalikauden. Viime vaalikaudella vallassa oli sinipuna, kokoomuksen ja sdp:n yhteishallitus. Mitä se sai aikaan? 100 000 työtöntä, Suomi velkaantui hirvittävää vauhtia, Suomi ei päässyt kiinni talouskasvuun ja veroaste nousi ennätyskorkealle, toteaa keskustan puoluesihteeri Pirkkalainen.
– Tämäkö oli kasvun hallitus ja sitä mitä Etelärannassa oikeasti nyt halutaan, kysyy keskustan Pirkkalainen.
– Olisiko viisasta, että Eteläranta Häkämiehen johdolla keskittyisi nyt esittämään rakentavia ratkaisuja Suomen uudistamiseksi sen sijaan, että he alkavat kätilöidä kabineteissa ohi kansan hallitusta Suomeen.
– Sipilän hallituskausi on tuottanut yli 100 000 työpaikkaa, purkanut runsaasti yrityselämälle tärkeää sääntelyä, keventänyt verotusta ja saanut Suomen takaisin kasvu-uralle, eikö sen pitäisi olla hyvä sen sijaan, että aletaan haikailemaan sellaisen politiikan perään, joka on ollut tuhoisaa suomalaiselle hyvinvoinnille, työllisyydelle ja yritystoiminnalle, kysyy Pirkkalainen.