Vuodesta toiseen piehtaroimme kouluväkivallan ikeessä. Savon Sanomat kertoi tänään 25.9. joensuulaisessa koulussa tapahtuneesta pahoinpitelystä, jota poliisi selvittää. Näitä riittää ja tulee riittämään, jos ei tehdä viimeinkin oikeita asioita, toteaa kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi.
”Tällä viikolla kouluväkivaltaa käsiteltiin useampaankin otteeseen eduskunnassa, eikä se ollut ensimmäinen kerta, eikä viimeinen. Pitää puuttua. Ei voi sallia. Tätä kuultiin loputtoman monta kertaa. Puheet riittää, nyt tarvitaan viimeinkin tekoja”, Kilpi sanoo.
Esittelin kyselytunnilla pari perustavaa laatua olevaa valuvikaa, mitkä erinomaisen tehokkaasti vaikeuttavat näiden tilanteiden hoitamista:
Kukaan eikä mikään valvo koulujen toimintaa. Aluehallintovirastoon voi tehdä kanteluita, mutta käytännössä muutoin kunnat valvovat itseään. Ruotsissa ja Norjassa on oma valvova elin, joka puuttuu tilanteeseen jos koulutuksenjärjestäjä ei tee riittäviä toimenpiteitä kouluväkivaltatilanteissa. Sellaisissa tilanteissa on mahdollista hakea vahingonkorvauksia. Meilläkin tämä on jo mahdollista, mutta meiltä puuttuu valvonta, eikä vahingonkorvausmenettelyyn etene yksikään tapaus, vaikka aihetta olisi. Tämä aiheuttaisi jo merkittävistä painetta koulutuksenjärjestäjälle tehdä riittäviä toimenpiteitä näissä tilanteissa.
Erilaisia toimintamalleja ja suunnitelmia löytyy, mutta yhteisiä, toimivia malleja ja suunnitelmia ei ole. Ei valtakunnallisesti, eikä kunnallisesti. Jokainen koulu saa hoitaa homman mielensä mukaan, joka tarkoittaa sitä, että yhdessä koulussa homma saattaa toimia, toisessa ei. Tämä on kestämätön tasavertaisuusongelma. Voiko koulut olla todellakin niin erilaisia, että jokaisessa koulussa pitää olla omanlaisensa toimintamallit?
Kukaan ei vastaa toiminnasta. Pitää olla selkeä taho, joka vastaa kouluväkivallan ehkäisystä ja tilanteiden hoitamisesta. Tämä taho vastaa siitä, että toimintamallit ja suunnitelmat ovat ajantasalla ja että niitä noudetaan ja kehitetään. Tämä on erityisen tärkeää, kun toimintamallit ovat yhtenevät.
Käytetään hyväksi kaikki olemassa olevat resurssit mahdollisimman hyvin. Hyvin harvoin hyödynnetään sovittelutoimea, vaikka se olisi monessa kouluväkivaltatapauksessa paras työkalu. Monessa kaupunkiorganisaatiossa sovittelutoimi löytyy ja se on täysin hyödyntämätön resurssi näissä tilanteissa. Jälleen kerran käsittämätön juttu. Sovittelu toimii erinomaisen hyvin esimeriksi sellaisissa tapauksissa, joissa tilanne on päässyt kasvamaan isoksi ja monimutkaiseksi, vanhemmatkin saattavat olla jo napit vastakkain.
Mittarit ja vaikutusarvioinnit. Jotta toiminta olisi tuloksellista ja suunnitelmallista, pitää olla toimivat mittarit ja vaikutusarvioinnit. Vain sillä tavalla voidaan toimintaa kehittää. Kouluväkivalta kehittyy jatkuvasti, niin pitää myös toimenpiteiden kehittyä sitä vastaan.
On selvää, että kouluväkivaltatilanteiden hoitamisessa pitää hyödyntää moniammatillista osaamista ja niin nykyään yhä enemmän tehdään, mutta mainittakoon sekin tässä yhteydessä.
Näiden korjaustoimenpiteiden osalta ei tarvitse keksiä mitään uutta. Toimivia malleja ja suunnitelmia on olemassa. Ei tarvitse kuin poimia parhaimmat ja rakentaa niistä toimiva kokonaisuus, jota vähintäänkin koko kunta toteuttaa valvotusti ja säntillisesti. Koulutus opettajille näissä asioissa voidaan toteuttaa työpaikkakoulutusten ja täydennyskoulutusten yhteydessä. On korostettava väkevästi, että tarkoitus ei ole aliarvioida koulujen ja opettajien työtä. Paine opettajille on kova ja paljon tehdään äärimmäisen hyvää työtä koko ajan paisuvissa ryhmäkoostumuksissa. Tarkoitus on vähentää painetta korjaamalla epäkohdat ja kehittämällä toimintaa. Tässä on kyse kaikkien edusta.
”Valvova taho voi olla vallan hyvin aluehallintovirasto, moni koulunkäyntiin liittyvä asia on jo AVI:n alla ja sinne tehdään nytkin kantelut kouluihin liittyen. Vahingonkorvausmenettelyn täysimääräiseen käyttöönottoon ei tarvita mitään muutosta. Sovittelutoimistoissa ovet ovat jo avoinna”, Kilpi linjaa.
Kaiken lisäksi näihin muutoksiin ei tarvita lisärahoitusta, kaikki tarvittava on jo olemassa, kyse on ongelmakohtien tunnistamisesta ja niiden korjaamisesta olemassa olevilla resursseilla.
”Kuten hallitukselta kysyin, milloin ruvetaan ihan oikeasti hommiin”, Kilpi päättää.