Jeremias Nurmela, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
Kokoomuksen arvot eivät ole kaupan
Jeremias Nurmela, Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
Tänään aamulla Helsingin Sanomat kirjoitti tutkimuksesta, jonka mukaan Kokoomuksella olisi perussuomalaisiin äänestäjiin suuri rajapinta. Johtopäätös siitä, että Kokoomuksen pitäisi siirtyä perussuomalaisten suuntaan on kuitenkin virheellinen. Kokoomus ei ole tuuliviiri, joka kääntyy siihen suuntaan mihin poliittinen tuuli hetkellisesti osoittaa. Kokoomus on arvopuolue, jonka juuret ovat syvällä historiassa.
Puoleen historian synkimpiin vaiheisiin kuuluu ne hetket, jolloin poliittinen opportunismi on ollut vallalla ja periaatteet on myyty lyhytaikaisen voiton tavoittelussa. Isänmaallisen kansanliikkeen myötäily vuonna 1933 osoittautui katastrofaaliseksi ja iski lujasti myös puolueen kannatukseen. Vasta J.K. Paasikiven selkeä pesäero IKL:n toimintaan ja paluu takaisin Kokoomuksen arvoihin toi kannatuksen takaisin.
Kokoomuksen arvot ovat varsin selkeät. Puolueen periaateohjelma tiivistää Kokoomuslaisen arvomaailman: “Kokoomus haluaa kehittää Suomea vapaaseen, länsimaiseen yhteiskuntajärjestykseen perustuvana avoimena yhteiskuntana, jossa yksilönvapaus ja ihmisoikeudet on turvattu.” Sivistynyt porvarillinen aate on luonteeltaan inhimillinen ja pyrkii säilyttämään Suomen hyvinvoivana tuleville sukupolville. Koulutuksen arvostus, ympäristöstä huolehtiminen ja ihmisoikeudet eivät ole mitään “sinivihreää unelmahöttöä”, vaan luonteva seuraus arvokkaasta porvarillisesta yhteiskuntaperinteestä.
Politiikassa ei pärjää muuttamalla suuntaa joka kerta, kun jokin rajapinta-analyysi osoittaa äänestäjiä olevan mahdollista saada jonkun toisen puolueen kannattajista. Tällainen politiikka on tuuliviiren omaista joka suuntaan kumartelua, joka ei ole uskottavaa eikä jätä puolueelle minkäänlaista ydintä, johon voisi uskoa.
Kokoomus ei ole tavoittelemassa joko perussuomalaisten tai vihreiden ääniä. Kokoomus on tavoittelemassa niiden kaikkien ääniä, jotka haluavat, että Suomi kukoistaa nyt ja tulevaisuudessa. Loppuun siteeraan vielä kerran periaateohjelmaamme: ” Haluamme turvata ympäristön: kauniit metsät, puhtaan ilman ja kirkkaat vedet. Ilman elinkelpoista maapalloa ei paljon muullakaan ole väliä.”