Yritystukia tarkastelleen parlamentaarisen työryhmän lopputulos oli laiha. Se että ryhmä ei löytänyt yhteisymmärrystä johtuu ryhmässä mukana olleen RKP:n edustajan Mats Nylundin mukaan puolueiden välisestä poliittisesta luottamuspulasta.
– Osa työryhmässä mukana olleista ovat järjestelmällisesti heikentäneet luottamusta vuotamalla esillä olevia ehdotuksia ennen kuin niitä on edes ryhmässä ehditty käsitellä, sekä kyseenalaistamalla sen, että sidosryhmien edustajat osallistuivat työhön. Osa vaikuttaa etukäteen päättäneen, ettei työryhmän työstä tulisi mitään.
– Kun luottamus on näin heikkoa, olen rehellisesti sanottuna huolissani siitä mitä seuraamuksia tällä on parlamentaarisille työryhmille. Pelkään että tämä voi jatkossa johtaa siihen, ettei saman tyyppisiä työryhmiä enää uskalleta asettaa, sanoo Nylund.
Nylundin mukaan työryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarista (kesk.) kohtaan kohdistettu kritiikki on ollut kohtuutonta. Pekkarinen teki Nylundin mukaan kovasti töitä sen eteen, että kompromissiehdotus saatiin aikaiseksi. Loppupeleissä ehdotuksesta ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen. Nylund itse olisi ollut valmis hyväksymään kompromissin.
– Kompromissi ei suinkaan ollut kunnianhimoton kuten on annettu ymmärtää. Ehdotuksen mukaan olisimme luopuneet energiaveroleikkurista ja sen sijaan alentaneet sähkönhintaa. Tämä olisi ollut suuri rakennemuutos, joka olisi varmistanut teollisuuden kilpailukyvyn mutta samalla se olisi poistanut fossiilisten polttoaineiden käytöstä seuranneen energiaveron palautuksen.
– Kun laajalti puhuttiin yli kahdeksan miljardin euron yritystuista, asetettiin näin työryhmälle melko epärealistiset odotukset. Todellisuudessa vain noin 1,1 miljardia euroa on niin sanottua suoraa yritystukea, eli tukea joka maksetaan valtionbudjetista. Loput miljardit koostuvat verotuista, jotka perustuvat enimmäkseen teoreettisiin laskelmiin, sanoo Nylund.