Elomaa Kike

Kike Elomaan facebook tili lähes tukkeutui: koulurauha-asiamiehellä on todella tilausta

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt hiljakkoin eduskunnassa sekä lakialoitteen että toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa koulurauha-asiamiehen saamista kaikkiin Suomen kuntiin. Koulurauha-asiamiehen tehtävänä olisi neuvoa kouluja koulurauhaan ja kiusaamiseen liittyvien ongelmatilanteiden ratkaisussa, ratkoa koulukiusaamiseen ja koulurauhaan liittyviä tapauksia puolueettomana ulkopuolisena asiantuntijana opettajakunnan apuna sekä seurata koulurauhan toteutumista.

Koulurauha rakoilee ja ratkaisuja on löydyttävä. Viime aikoina on uutisoitu runsaasti, että osassa kunnissa perusopetuksen ryhmäkoot ovat jo hälyttävän suuret. Tämä vaikuttaa merkittävästi myös koulurauhaan. Me Perussuomalaiset olemme jo pitkään kantaneet huolta liian suuriksi kasvaneista opetusryhmistä sekä perusopetuksessa että varhaiskasvatuksessa. Ongelma on merkittävä.

Toisaalta myös koulukiusaaminen on yhteiskunnassamme vakava ongelma ja täten sen seuraukset olisi saatava pysäytettyä. On todettu, että kiusaaminen saattaa vaikuttaa uhriin läpi elämän ja se johtaa tutkitusti usein vakaviin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin. Samalla syrjäytymisriski on suuri. Henkilötasolla kiusaaminen aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä ja siitä seuraa yhteiskunnalle merkittävä hintalappu. Tämän johdosta tein sekä lakialoitteen että toimenpidealoitteen koulurauha-asiamiehestä, mikä tähtää koulukiusaamisen kitkemiseen maassamme, sanoo kansanedustaja Elomaa.

Uskon, että moni opettaja olisi tyytyväinen, jos he saisivat lisää apua kiusaamisen ongelman kanssa painimiseen. Toivon todella, että aloitteeni koulukiusaamisen nujertamisesta saisi konkreettista tukea hallitukselta pelkän myötätunnon lisäksi, toteaa Elomaa lopuksi.