Ylen lehtitietojen mukaan ulkoministeriö on käyttänyt Syyriassa leirillä olleiden suomalaisten avustamisiin takaisin Suomeen nyt noin 277 000 euroa julkisia varoja. Summasta noin 180 000 euroa on välillisiä kustannuksia, jotka ovat syntyneet muun muassa yhteydenpidosta ja turvallisuuskuluista. Suoria kustannuksia al-Holin leiriltä kotiutetuista on syntynyt Suomelle tähän mennessä noin 89 000 euroa.
– Kysyin ministeriltä ollaanko näitä kuluja perimässä aikuisten osalta takaisin vai lankeaako ne veronmaksajien maksettavaksi ja pyysin tarkkaa erittelyä kuluista, Meri kertoo.
Ulkoministeriö myöntänyt epämääräisen lainan
Ulkoministeriö kertoo Ylen jutussa myös, että leiriltä palanneille on annettu lainaa matkakustannuksiin joitakin tuhansia euroja.
– Miksi näille isis-naisille on myönnetty ulkoministeriön toimesta jonkinlaista lainaa? Kysyin ministeriltä myös, millaisella laina-ajalla nämä lainat on myönnetty ja mitä vakuuksia niihin on annettu. Yleensä henkilölle ei anneta lainaa ilman vakuuksia siitä, että tämä pystyy lainan maksamaan takaisin.
– Haavisto myös vakuutti suullisella kyselytunnilla, että Suomen valtio ei ole osallistunut lahjontaan tai maksanut kellekään, että ihmisiä saataisiin pois leiriltä. Jos naisille kuitenkin on annettu jotain rahaa, niin miten ulkoministeriö on valvonut, ettei sitä ole käytetty salakuljetuksiin tai lahjontaan, Meri ihmettelee.
Meri jätti asiasta kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi.