Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen (ps.) mukaan Ylen on uhriutumisen sijaan kestettävä kriittinen keskustelu sen toiminnasta ja liki 600 miljoonan verorahoitteisesta budjetista.

Perussuomalaisten presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon kriittiset kommentit Ylestä Ilta-Sanomien vaalitentissä ovat herättäneet voimakasta keskustelua Ylen toiminnasta ja rahoituksesta.

Ylen vastineessa sen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen kuvailee Halla-ahon kritiikkiä muun muassa ’’loukkaavaksi’’ ja perussuomalaisten esittämää 144 miljoonan leikkausta Yleltä ’’perustelemattomaksi’’.

Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) puolustaa Halla-ahon avausta ja kritisoi Ylen vastareaktiota.

– Halla-ahon kritiikistä uhriutuminen on Yleltä tarpeetonta. Kun valtiontaloudessa liki kaikesta joudutaan tinkimään, tietenkin myös Yle 600 miljoonan budjetteineen joutaa leikkuriin, Vigelius kommentoi.

– Ylestä on muodostunut valtiontalouden pyhä lehmä. Sen budjetti on paisunut liki 100 miljoonalla viimeisen kuuden vuoden aikana, vaikka samaan aikaan suomalaisille tärkeämmistä palveluista on tingitty ja tehostettu. Joko olisi Ylen vuoro?

Vigeliuksen mukaan Ylen tulisi kuunnella kritiikkiä herkällä korvalla.

– Yle toistuvasti korostaa kyselyissä ilmenevää korkeaa luottamusta sen uutisointiin, mutta samoissa kyselyissä tyytyväisiä Yleen on vain joka toinen.

– Perussuomalaisten ja kokoomuksen lisäksi myös enemmistö suomalaisista on valmis leikkaamaan Yleltä. Siitä sopisi oppia eikä uhriutua, kommentoi Vigelius viitaten Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuoden takaiseen arvo- ja asennetutkimukseen.

Vigelius toimii jäsenenä sekä Ylen hallintoneuvostossa että Orpon hallituksen asettamassa parlamentaarisessa työryhmässä, joka arvioi Ylen rahoitusta, suhdetta kaupalliseen mediaan, Yle-lain muutostarpeita ja Ylen tehtävien tarkkarajaistamista.

Hallituksen on määrä tehdä Yleä koskevat mahdolliset muutokset työryhmän kevätistuntokauden 2024 loppuun mennessä valmistuvan työn pohjalta.