Valokuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Eduskunnassa käytettiin lähes tunti työmarkkinakeskusteluun, jossa hallitus onnistui löytämään syyt käsissä olevaan tilanteeseen lähes kaikkialta muualta, mutta omaa vastuutaan hallitus ei osannut arvioida hetkeäkään.
– Ottaen huomioon, että maa on menossa kaaoksen, oli kyselytunti täysin absurdi. Kuuntelimme samaa mantraa, jota hallitus on toistanut koko syksyn ja kevään. On ollut neuvottelupöytiä. He laittavat Suomen kuntoon. On tultu niin paljon vastaan. Mutta mitään ei ole tapahtunut, koska palkansaajaliike ei tule vastaan, sanoo Razmyar.
Hallituksen mantra ei pidä paikkaansa. Hallituksen tulisi ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja arvioida omaa toimintaansa.
– Hyökkäys on toki paras puolustus, mutta se ei tätä maata nyt pelasta. Tälläkin viikolla palkansaajaliike on lähestynyt hallitusta pitkälle menevällä kompromissiesityksellä, joka ministeri Satosen omien sanojen mukaan on jo esimerkiksi myötätunto- ja tukilakkojen osalta lähellä hallituksen esitystä. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että hallitukselle mikään vastaantulo ei riitä. Palkansaajaliike on jo tullut vastaan kompromissiesityksellä, mutta missä hallitus itse on tullut vastaan?
Odotukset huomista pääministerin koollekutsumaa työmarkkinatoimijoiden tapaamista kohden ovat korkealla.
– Varapääministerin ja rahaministerin terveiset pääministerille jäivät täysin epäselviksi. Koko Suomi odottaa perjantain tapaamista. Olisiko aika saada tähän maahan työrauha ja välttää nämä mittavat lakot? Viime kaudella Kesärannan pöydän ympärillä ratkaistiin Marinin hallituksen johdolla aivan eri luokan kriisit: koronakriisi, sota, sähkökriisi, Nato. On se nyt kumma, jos ei hallitus tätä itse aiheuttamaansa kriisiä pysty ratkaisemaan. Pääministerin johtajuus on huomenna testissä, päättää Razmyar.