Kittilän tulehtunut tilanne on vakava koko kuntayhteisön kannalta. Tiedotusvälineiden ja erilaisten intressiryhmien jatkuva raju syyttely on ajanut monen ihmisen elämän kriisiin. Kunta on kriisissä, mutta niin on moni kittiläläinenkin. Nyt olisi viranomaisten syytä vetää johtopäätöksiä. Syyttäjän ja keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan on mahdollista julkistaa esitutkintamateriaali.
”Toivon, että esitutkintamateriaali julkaistaan, ainakin kuulusteluiden osalta. Syytetyt saisivat mahdollisuuden kertoa näkemyksensä julkisuuteen. Heitä syytetään mediassa ja kaduilla rikollisiksi, vaikka he ovat edelleen syyttömiä”, kansanedustaja, varatuomari Matti Torvinen (sin) Rovaniemeltä sanoo.
Kittilässä on haastettu 27 ihmistä rikosoikeudenkäyntiin, jossa heitä syytetään eriasteisista työ- ja virkarikoksista. Syytteiden taustalla on neljä vuotta sitten alkanut tapahtumien vyyhti. Kaikki alkoi, kun Kittilän silloisen kunnanjohtajan irtisanomisprosessi käynnistyi. Sen jälkeen Kittilässä on tehty hyvin laajaa rikostutkintaa, joka koskee eri rönsyineen jo myös kunnan vesiyhtiötä ja kunnanjohdon maakauppoja.
Kittilässä on käynnissä monimutkainen rikostukinta, jossa kuntapoliitikkojen lisäksi tutkinnan kohteena on myös entistä kunnan johtoa.
”Nämä asiat olisi syytä käsitellä samaan aikaan ensi keväänä”, Torvinen toivoo. ”Luotan Lapin käräjäoikeuden erittäin kokeneeseen ja taitavaan tuomarikuntaan.”