Semi, Matti vas
Semi, Matti vas

Kansanedustaja Semi esittää erikoisyksikköä ihmiskaupan torjumiseksi

Vasemmistoliiton varkautelainen kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen Matti Semi esittää poliisille perustettavaksi ihmiskaupan vastaiseen työhön erikoistunutta yksikköä. Semi on huolissan ihmiskaupan lisääntymisestä ja poliisin toimintakyvystä torjua ihmiskauppaa ja auttaa sen uhreja. Semi tuo asian esiin sisäministeri Paula Risikolle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

– Suomessa ihmiskauppa on yleensä työvoiman hyväksikäyttöä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Uusia asiakkaita ihmiskaupan auttamisjärjestelmään tulee Suomessa vuosittain noin 50-55 henkilöä. Enemmistö ihmiskaupan uhreista on naisia ja usein uhrit kohtaavat julmaa hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Erityisesti naisten ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja prostituutioon liittyvä ihmiskauppa on osoittautunut vaikeasti tunnistettavaksi ilmiöksi, Semi sanoo.

– Paperittomuuden lisääntyessä riski ihmiskaupan kasvamiseen on myös suuri. Paperittomuuden voidaan olettaa Suomessa lisääntyvän lähivuosina, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet jäävät oleilemaan Suomeen.

Semin mukaan poliisin erikoistumisesta ihmiskaupan torjuntaan on maailmalla hyviä kokemuksia.

– Ihmiskaupan vastainen toiminta on Suomessa kehittynyt paljon, mutta silti iso osa ihmiskaupasta on pimennossa viranomaisilta. Esimerkit muista maista osoittavat, että poliisin erikoistuminen olisi toimiva ratkaisu ihmiskaupan suitsemiseen sekä uhrien auttamiseen.

– Poliisi tarvitsee oman erikoisyksikön ihmiskaupan vastaista työtä varten. Näin on toimittu esimerkiksi Norjassa, jossa ihmiskauppiaita on saatu rikosvastuuseen Norjan poliisin ihmiskauppaan erikoistuneen yksikön toimesta. Tutkinnan keskittäminen omaan yksikköön olisi kustannustehokas ratkaisu, Semi sanoo.

Koko kirjallinen kysymys on luettavissa eduskunnan verkkosivuilla osoitteessa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_565+2016.aspx