Kuva Matti Matikainen

Kansanedustaja Jukka Mäkynen (PS) on jättänyt elinkeinoministeri Mika Lintilän vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Turun ja Skopjen välisestä lentoliikenteestä. Turun ja Skopjen välinen matkustajaliikenne keskeytettiin lauantaina 9.1.2021 ainakin maaliskuuhun 2021 asti. Skopjen lennoilta tulee paljon siirtotyöläisiä Suomeen. Skopjen lennoilta on tullut viime vuoden 2020 syksyllä paljon koronavirusta Suomeen. Siirtotyöläisten tulo Suomeen on ylipäätään ongelmallista koronaepidemian aikana, koska moni suomalainen on menettänyt työpaikkansa koronarajoitusten vuoksi:

”Jos Turku—Skopje-lennot käynnistyvät keväällä 2021 uudelleen, niin miten elinkeinoministeri perustelee siirtotyöläisten maahantulon, kun Suomessa on samaan aikaan voimassa olevat koronarajoitukset ja niiden aiheuttama kotimainen työttömyys? Herää kysymys siitä, että onko hallitukselle siirtotyöläisten työllisyyden turvaaminen tärkeämpää kuin suomalaisten työntekijöiden?”-Mäkynen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.

Mäkysen mukaan hallitus on nyt vakavan valinnan edessä:

”Yrityskentältä on nähty vaatimuksia helpottaa siirtotyöläisten tuloa Suomeen. Taustalla on useimmiten halpatyövoimapula. Hallituksen ei pidä edistää halpatyövoiman tuloa Suomeen. Hallituksen tulee ensisijaisesti työllistää koronarajoitusten vuoksi työnsä menettäneet suomalaiset. Hallituksella onkin edessään arvovalinta; ei voi olla niin, että siirtotyöläisille luodaan ohituskaista Suomeen. Hallitukselta menee uskottavuus lopullisesti, mikäli siirtotyöläisrumbaa ei saada kuriin, ja samaan aikaan yhä useampi suomalainen työntekijä joutuu korona-rajoitusten vuoksi työttömäksi. ” Mäkynen linjaa.