Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä pyytää anteeksi sateenkaariperheiltä, että laki tasa-arvoisen avioliittolain kumoamisesta etenee suureen saliin. Lakivaliokunta päätti tänään, että se laatii asiasta mietinnön ja esittää aloitetta hylättäväksi. Päätös hylkäävän mietinnön laatimisesta tapahtui äänin 12-4 ja yksi tyhjää.
– Pyydän henkilökohtaisesti anteeksi sateenkaariperheiltä, jotka joutuvat kuuntelemaan asian käsittelyn vielä kertaalleen. Läpimenoon aloitteella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia, vaan tasa-arvoinen avioliitto on tullut jäädäkseen. On erikoista, että asia nousi perussuomalaisten piirissä niin suureksi, että he vaativat ehdottomasti asian käsittelyä salissa. Mielestäni aloite olisi voitu haudata lakivaliokunnassa jo tänään, mutta hallitusyhteistyön nimissä jouduin äänestämään mietinnön laatimisen puolesta. Pyydän tätä henkilökohtaisesti anteeksi ja kannan siitä vastuun.
Kärnä lupaa tehdä kaikkensa, että asia kaadetaan nyt suuressa salissa lopullisesti eikä siihen tarvitse enää palata.
– Eduskunta on päättänyt asian jo kertaalleen. Olisi parlamentarismin halventamista, mikäli lainsäädäntötyömme olisi näin poukkoilevaa. Tämä tulisi jokaisen tunnustaa, oli tasa-arvoisesta avioliittolaista sitten mitä mieltä tahansa. Avioliitto taas on maallisen lainsäädännön näkökulmasta taloudellinen sopimus kahden täysivaltaisen ihmisen välillä, eikä siihen tule sotkea uskonnollisia näkökulmia. Uskontokunnat päättäkööt itsenäisesti suhtautumisestaan samaa sukupuolta olevien avioliittoihin, mutta maallisesta näkökulmasta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tulee olla ainoa päätöksentekoa ohjaava prosessi.