Monet ovat näinä päivinä ihmetelleet Yhdysvaltain presidentinvaalien sekavaa järjestelmää.
Eri osavaltioissa on erilaiset säännöt. Valinnan suorittavat valitsijamiehet, joiden osavaltiokohtainen määrä ja sen suhde väkilukuun ei näytä olevan johdonmukainen. Valituksi voi tulla ehdokas, joka saa vähemmän ääniä kuin kilpailijansa, kuten vuoden 2016 vaaleissa tapahtui.
Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on kehittynyt aikojen kuluessa ilman kokonaisvaltaista suunnitelmaa. Sen muuttaminen on hyvin vaikeaa, tai suorastaan mahdotonta.
Yhdysvaltain presidentinvaalit avaavat näkymän siihen, millainen tulevaisuus meitä suomalaisiakin saattaa odottaa, jos Euroopan unioni kehittyy federalistien tahtomaksi ylikansalliseksi liittovaltioksi.
Olisimme syrjäinen pieni osavaltio, jonka asukkailla olisi mitätön vaikutusvalta yhteisiin päätöksiin ja kaventuva valta päättää edes omista asioistaan.
Euroopan unionilla on jo liittovaltion rakenne, jota luotaessa esikuvana on pidetty Yhdysvaltain poliittista järjestelmää.
Euroopan parlamentti vastaa asemaltaan ja tehtäviltään Yhdysvaltain kongressin edustajainhuonetta. Jäsenet valitaan jäsenmaissa, “osavaltioissa”. Jäsenten määrä perustuu jäsenvaltion (osavaltion) väkilukuun siten, että pienimmillä niistä on suurempi suhteellinen edustus.
EU:n ministerineuvosto vastaa Yhdysvaltain kongressin senaattia. Kullakin EU:n jäsenmaalla on neuvostossa yksi edustaja, Yhdysvaltain osavaltioilla kaksi senaattoria. Molemmissa turvataan tälläkin tavoin väkimäärältään pienten osavaltioiden vaikutusvaltaa.
Jäsenmaiden hallitusten päämiehistä kokoonpantu Eurooppa-neuvosto sopii huonosti unionin rakenteeseen. Se jouduttiin perustamaan kompromissina uudistuksessa, jolla unionin ylikansallista luonnetta voimakkaasti vahvistettiin. Ajan oloon se on tarkoitus sulauttaa ministerineuvostoon.
Euroopan komissio vastaa presidentin johtamaa Yhdysvaltain hallitusta. Nykyään komission puheenjohtaja ja jäsenet nimitetään neuvoston ja parlamentin yhteistyöllä. Jokaisesta jäsenmaasta nimetään komissioon jäsen. Hän ei kuitenkaan saa edustaa omaa maataan, vaan ajaa EU:n yhteisiä etuja ja edistää sen lopullista tavoitetta, liittovaltiota. Jatkossa kaikista pienimmistä jäsenmaista ei enää valita komission jäsentä.
Federalistit ovat vaatineet, että komission puheenjohtaja olisi hänen itsensä ja koko komission aseman vahvistamiseksi valittava suoralla kansanvaalilla. Tähän suuntaan on pyritty nimeämällä Eurooppa-vaaleihin kärkiehdokkaat, joista suurimman ryhmän ehdokas nousisi komission johtoon.
Kompromissina ehkä toteutettaisiin amerikkalainen malli, jossa presidentin valitsisivat jäsenmaissa valitut valitsijamiehet. Ensimmäiset vaalit voitaisiin ehkä suorittaa Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä vuonna 2029.
Tämä toteuttaisi federalistien unelman.
Keskustelu unionin tulevaisuudesta on hankalaa sen vuoksi, että se ei perustu tosiasioiden tunnustamiseen.
Kun kansalaisten suuri enemmistö useimmissa jäsenmaissa vastustaa EU:n kehittämistä liittovaltioksi, sen ajajat oveluuttaan uusia askeleita otettaessa kiistävät, mihin ne johtavat. Osa liittovaltion vastustajista taas niiden merkityksen tyhmyyttään kieltää.
En usko, että unionin institutionaaliseen rakenteeseen kyetään lähi vuosina tekemään mitään olennaisia muutoksia. Niiden aika tulee sitten, kun unionin toiminnan luonnetta on ensin saatu muutetuksi liittovaltion suuntaan.
Kun federalistit ovat ajaneet asiaansa, he ovat usein sanoneet, että EU on kaukana liittovaltiosta mm. sen vuoksi, että sen budjetti on pieni, eikä sillä ole verotusoikeutta.
Nyt näitä kahta asiaa kokona-kriisin varjolla ajetaan.
Budjetin kokoa on tarkoitus vahvistaa kahdella tavalla. Yhtäältä ajetaan 750 miljardin euron suuruisen elpymisrahaston käyttöönottoa. Se on tarkoitus rahoittaa siten, että komissio ottaa jäsenmaiden takaamaa velkaa, jonka ne itse myöhemmin maksavat. EKP:n pääjohtaja on jo ehdottanut, että järjestelmän tulee olla pysyvä.
Toinen keino budjetin kasvattamiseksi on se, että elvytysrahaston velkaa aiotaan lyhentää myös myöntämällä unionille verotusoikeus. Kun oikeus veronkantoon saadaan, sitä on helppo käyttää budjetin mittavaan kasvattamiseen.
Kunhan unionille saadaan “oikean liittovaltion” olemukseen tarvittava suuri yhteinen budjetti ja verotusoikeus, on aika “virtaviivaistaa” päätöksentekoa siirtymällä lähemmäksi Yhdysvaltain poliittista järjestelmää. Tällöin ei kuitenkaan tietysti palauteta päätösvaltaa jäsenmaille, joilla sitä on jo nyt monessa suhteessa vähemmän kuin Yhdysvaltain osavaltioilla.
EU:ssa pienten jäsenmaiden turvaksi on kehitetty tiukat vaatimukset yksimielisyydestä neuvoston päätöksenteossa silloin, kun tehdään päätöksiä kaikkein tärkeimmistä asioista. Nyt tähänkin aiotaan kokona-kriisin yhteydessä kajota. Siirtymistä äänestyspäätöksiin on esitetty myös sekä taloutta koskevassa päätöksenteossa että yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Nyt on heräämisen aika.
Suomen osallistuminen EU:n elpymispakettiin on torjuttava. Se on vastoin EU:n perussopimusta ja oman maamme perustuslakia. Rahasto voidaan toteuttaa vapaaehtoisuuden pohjalta, kuten mm. Vesa Vihriälä ehdottanut.
Samalla on pantava piste kaikelle EU:n kehitykselle kohti ylikansallista liittovaltiota.
Tämän kirjoituksen sisältämistä asioista voi saada lisää tietoa mm. teoksestani “Itsenäisen Suomen puolesta”, joka on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
Kirjoitus on myös täällä: Uusi Suomi/Blogit ja paavovayrynen.fi/Blogit