Verotus saa Suomessa usein verenpaineen nousemaan. Mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan. Usein korkeaa verotusta perustellaan hyvinvointivaltion säilyttämisen takia. Samasta syystä verotusta halutaan myös laskea: verotus on oltava niin kohtuullista, että ihmiset haluavat maksaa veronsa.
Ideologinen vastakkainasettelu merkitsee sitä, että veromuutokset Suomessa ovat usein yksityiskohtaista hienosäätöä. Alennetaan tai nostetaan verotasoa muutamilla prosenttiyksiköillä ja lisätään lukemattomia ehtoja. Esimerkiksi yritysverotuksessa ei uskalleta siirtyä Viron veromalliin, koska joku ihmisryhmä saattaa saada kohtuutonta etua. Samalla unohdetaan se, että suuremmilla veromuutoksilla halutaan saada aikaan muutoksia ihmisten käyttäytymisessä, vaikkapa lisää työtä Suomeen.
Hienosäätö on totta myös sukupolvenvaihdosten tukemisessa. Yritysten sukupolvenvaihdosten edistäminen on ollut tervanjuontia jo vuosia. Nyt hallituksen budjettiriihessä halutaan saada Suomen biotalous täyteen vauhtiin metsänomistajien sukupolvenvaihdoksilla. Tarvetta olisi yli 15 miljoonan kuutiometrin vuotuiseen hakkuulisäykseen. Tämänkin lisäyksen jälkeenkin Suomen puuvarat kasvavat huomattavasti käyttöä enemmän.
Puun saannin suuri pullonkaula ovat ikääntyvät metsänomistajat ja pirstoutunut metsänomistajien rakenne. Vanhemmat omistajat ovat niin kiinni maassaan, että usein tehokkaammat yhteismetsät tai hoitosopimukset ovat täysi kauhistus. Tosin maaseudun vanhat isännät ja emännät hoitavat metsiään pääosin hyvin. Osa kaupunkilaismetsänomistajista ei edes tiedä omistavansa metsää, saati että heidän käsissään metsät olisivat tehokkaasti hoidettu. Vihreä kulta muuttuu vähitellen katinkullaksi. Muutos on saatava aikaan.
Hallitus tulee tilanteen ratkaisemiseksi esittämään budjettiriihessä metsälahjavähennyksen. Idea on mielestäni yksinkertainen ja hyvä. Kun metsä siirtyy nuoremmalle sukupolvelle, maksetaan siitä normaalisti lahjavero. Lahjaveron saa kuitenkin vähentää metsänmyynnin tuloksena syntyvästä pääomaverosta. Tällä ratkaistaan monta asiaa: metsänomistajarakenne nuorenee ja seuraava sukupolvi halutaan aktiiviseksi metsänmyyjäksi. Tärkeä oli luoda myös kannustava malli metsänomistuksen siirrossa muille kuin rintaperillisille – aina rintaperilliset eivät ole aktiivisia metsänhoitajia.
Mutta kun virkamiesesitystä katsoo tarkemmin, huomaa taas suomalaisen hienosäädön kukkasia. Uudistuksella halutaan myös suurempia metsätiloja, joten vähennysoikeutta syntyisi vasta tietyn tilakoon ylittävän metsän osalta (vaadittu metsän arvo yli 40000 euroa). Eikö pienempikin tila voisi siirtyä aktiivisen metsänomistajan käsiin? Tai eikö samalla samalla pienillekin tiloille voisi markkinoida hoitosopimuksia tai yhteismetsiä?
Toinen virkamiesesityksen mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että ainoastaan osa puun myyntituloon kohdistuvasta (tilan raja-arvon ylittävästä arvosta) lahjaverosta tulee vähennettäväksi puun myyntitulon verotuksessa, kunhan puuta myydään riittävästi. Verovähennys saattaa vaihdella kymmeniä prosentteja. Verohallintokin myöntää, että malli on konstikas, mutta maallikko meni jo ajatuksissaan täysin metsään.
Mikäli metsätilojen sukupolvenvaihdokseen kehitetystä metsävähennyksestä ei tehdä yksinkertaista ja kannustavaa, toivotut muutokset jäävät taas kerran vähäiseksi. Kaikista yksinkertaisin malli olisi koko lahja- ja perintöverotuksen poistaminen tai alentaminen vain muutamaan prosenttiin. Silloin kaikki olisivat samalla viivalla ja vero maksettaisiin vasta myynnin jälkeen. Suomi saadaan liikkeelle vain suurilla muutoksilla.