Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra on huolestunut Trafin tapauksessa kansalaisten yksityisyyden suojasta ja liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan suuresta hallintouudistuksesta.

“On perusteltua kysyä, onko haukattu liian iso pala nopeasti syötäväksi? Onko tilanne hallinnonalalla hallussa? Miten dataliiketoiminnan airueksi julistautuneella toimialalla katkoo ihan perustason digitaalisten palveluiden tuottaminen?” Kopra ihmettelee.

Kopra kritisoi järjestelmäylläpidon johtamista ja muistuttaa resilienssistä myös tietoturvan osalta.

“Miten voi olla, että yhden pienen osion sulkeminen johtaa kaikkien digitaalisten palveluiden poistamiseen käytöstä. Datan käsittelyssä tulee muistaa resilienssi ja järjestelmien toimivuus myös ongelmatilanteissa. Edelleen on tärkeää ymmärtää, ettei jonkin tiedon julkisuus tarkoita sitä, että se olisi välttämätöntä julkaista, saati sitä, että se automaattisesti julkaistaisiin”, Kopra sanoo.

Trafin tapauksessa myös viestintä kansalaisten suuntaan on epäonnistunut.

“Silti eniten huolestuttaa, miten asiat oikeasti ovat. Paljonko tietoja on vuotanut, ja mistä se on johtunut? Voiko ihminen asioida Trafin palveluissa luottavaisella mielellä? Tällä ongelmalla on vaikutusta niin autokauppaan kuin vakuutuksiinkin”, Kopra päättää.

Kopralla on pitkä tausta teknologiayrittäjänä ja hän toimii vuonna 1996 perustamansa ohjelmistoyrityksen hallituksen puheenjohtajana.