Kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Kari Tolvanen vaatii, että katujengien vahvistumisen kehitykselle laitetaan Suomessa stoppi. Tolvanen sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei hallitus ole vieläkään ryhtynyt uskottaviin toimiin ilmiön torjumiseksi.
”Katujengien asema vahvistuu Suomessa kovaa vauhtia. Kukaan ei voi enää kiistää ilmiötä – ensimmäiset rikostuomiotkin jengien väliseen välienselvittelyyn liittyvistä rikoksista on jo annettu. Tästä huolimatta hallitus ei ole vieläkään ryhtynyt uskottaviin toimiin ilmiön torjumiseksi. Pidän tätä vastuuttomana. Nyt alkaa olla viimeinen aika herätä. Emme voi vain kuvitella, että tekemättä muutoksia välttyisimme Ruotsissa arkipäiväistyneiltä ongelmilta. Jotta emme päädy samaan tilanteeseen kuin Ruotsi, on meidän toimittava eri tavalla kuin Ruotsi. Toimiin on ryhdyttävä ajoissa”, Tolvanen sanoo.
Tolvanen muistuttaa, että Kokoomus esitti helmikuussa 10 toimenpiteen ohjelman jengirikollisuuden torjumiseksi. Tolvasen mukaan asiantuntijakuulemisten pohjalta valmistellut toimet ovat edelleen ajankohtaisia.
”Pahoinvoivia nuoria on autettava, koulujen varhaista tukea tehostettava ja terapiatakuu toteutettava. Lisäksi viranomaisten toimivaltuuksia on lisättävä, rikoshyödyn takavarikointia helpotettava ja jengirikollisuudesta tuomittavia rangaistuksia kovennettava. Nämä kuten kaikki muutkin paperissamme esitetyt pehmeät ja kovat keinot ovat edelleen ajankohtaisia ja vapaasti hallituksen käytettävissä. Painotan, että määrätietoisiin toimenpiteisiin ryhtymisellä on kiire”, Kari Tolvanen.
Tolvasen mukaan Milan Jaffin keväinen oikeudenkäynti osoitti, että Kokoomus on ehdotustensa kanssa ollut oikealla linjalla jo ennen kuin aihe nousi Suomessa laajemmin julkiseen keskusteluun.
”Olen tyytyväinen siihen, että käräjäoikeus kykeni antamaan jengirikollisille kovat rangaistukset ja soveltamaan esimerkiksi järjestäytynyttä rikollisuutta koskevaa koventamisperustetta. Toistan kuitenkin uudelleen myös sen helmikuun esityksemme, jonka mukaan rikoksen liittyminen jengien välienselvittelyyn tulisi nimenomaisesti säätää laissa rikoksen koventamisperusteeksi. Laki on nimittäin tällä hetkellä epäselvä eikä ole varmaa, että perinteisiä moottoripyöräjengejä ajatellen aikanaan säädetty koventamisperuste soveltuisi myös kaikkiin muihin kuviteltavissa oleviin katujengirikostapauksiin. Siksi tämäkin muutos kannattaisi edelleen tehdä”, Kari Tolvanen sanoo.
Tolvanen sanoo seuraavaansa huolestuneena katujengitilanteen kehittymistä ja varoittaa, että tilanne voi jälleen pahentua nopeastikin.
”Tilanne kentällä jengien välillä on tällä hetkellä hauras. Koston kierre voi minä hetkenä tahansa jälleen eskaloitua kovempien yhteydenottojen sarjaksi. Pahimmillaan tällöin ovat vaarassa myös sivulliset henkilöt, kuten olemme Suomessakin jo valitettavasti nähneet. Toistan vielä uudelleen: jotta pahemmilta ongelmilta vältytään, on määrätietoisiin toimiin ryhdyttävä ajoissa, Tolvanen päättää.