Yle julkaisi eilen Aasian-kirjeenvaihtajansa Mika Hentusen analyysin: ”Trump sai Kiinan ja Intian kiinnostumaan toisistaan tositarkoituksella”.
Hentusen analyysi on hyvin mielenkiintoinen sen valossa, mitä olen viime aikoina kirjoittanut.
Monien on ollut vaikea ymmärtää Donald Trumpin ajattelua ja toimintaa sen vuoksi, hänen maailmankuvansa on erilainen kuin läntisessä maailmassa viimeiset vuosikymmenet vallalla ollut ääriliberaali näkemys.
Omissa kirjoituksissani olen pyrkinyt tarjoamaan lukijoilleni aineksia Trumpin ymmärtämiseen.
x x x
Donald Trumpin virkaanastujaisia seuranneena päivänä 21.1. julkaisemassani blogissa ”Kuinka Donald Trumpin politiikkaa voisi ymmärtää?” kirjoitin, että hänen ajattelunsa ja toimintansa juuret ovat Ronald Reaganin 1980-luvulla käynnistämässä globalisaatiokehityksessä.
Donald Trump tuli Yhdysvaltain presidentiksi arvostelemalla niitä epäkohtia, jotka globalisaatio on saanut aikaan. Presidenttinä Trump vastustaa rajatonta globalisaatiota, globalismia, ja ylikansallista päätöksentekoa.
Jatkoin Donald Trumpin politiikan juurten hakemista 24.1. julkaisemassani kirjoituksessa ”Onko Ronald Reagan Donald Trumpille esikuvakin?”.
Donald Trumpin puhe Davosin talousfoorumille synnytti vahvan vaikutelman, että Ronald Reagan on monessa suhteessa myös hänen esikuvansa.
Trump näyttää pitävän itseään valtiomiehenä, joka Reaganin tapaan johtaa Yhdysvaltoja ja koko ihmiskuntaa historiallisessa käänteessä kohti parempaa tulevaisuutta.
Suomen julkisessa sanassa Donald Trumpia on lähinnä vähätelty ja pilkattu. Samanlaista oli aluksi myös Ronald Reaganin kohtelu.
On ilmeistä, että Donald Trumpin toinen presidenttikausi käynnistää kehityksen, joka muuttaa sekä Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa että kansainvälistä järjestystä pysyvällä tavalla samaan tapaan kuin reaganismi 1980-luvulla. Paluuta entiseen ei ole.
x x x
Jo Donald Trumpin virkaanastujaispäivänä 20.1. julkaisin blogin ”Millaista uutta maailmanjärjestystä Donald Trump pyrkii rakentamaan?”.
Kirjoituksessani muistutin mieliin, että Donald Trumpin ensimmäisen kauden tavoitteisiin kuului globaalin valtapolitiikan ”Big Deal”.
Donald Trumpin strategia poikkesi ratkaisevalla tavalla hänen edeltäjänsä Barack Obaman politiikasta.
Barack Obaman kaudella Yhdysvaltain Venäjä-suhteet perustuivat vastakkainasetteluun, joka johti vuonna 2014 Donbassin alueella syttyneeseen veriseen sisällissotaan ja Venäjän toteuttamaan Krimin valtaukseen.
Krimin valtauksen seurauksena Venäjälle asetettiin kansainvälisiä pakotteita. Myöhemmin niitä tiukennettiin kapinallisalueilla tapahtuneen matkustajalentokoneen alasampumisen vuoksi.
Tultuaan presidentiksi vuonna 2017 Donald Trump yritti lieventää pakotteita, mutta demokraatit kongressissa tämän estivät.
Trump pyrki parantamaan suhteita Venäjään saadakseen sen kanssa aikaan yhteistyötä, jolla Kiinan kasvavaa kansainvälistä vaikutusvaltaa voitaisiin padota.
Euroopan osalta olisi palattu sen kaltaiseen laajaan yhteistyöhön, jota toteutettiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisessä ”uudessa Euroopassa”.
Joe Bidenin kaudella Yhdysvaltain suhteet Venäjään taas kärjistyivät. Biden ryhtyi luomaan ”uutta kylmää sotaa” yhtäältä Yhdysvaltojen johtamien demokraattisten valtioiden ja toisaalta Kiinan ja Venäjän johtamien autoritaaristen maiden välille.
Helmikuussa 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Jo hyvissä ajoin ennen uudelleen valintaansa Donald Trump ilmoitti, että presidentiksi tultuaan hän lopettaa Ukrainan sodan. Tapaaminen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa on jo vireillä.
Kaiken tapahtuneen jälkeen suhteiden parantaminen on tietysti äärimmäisen vaikeaa.
x x x
Valintansa jälkeen Donald Trump on kohahduttanut eri maiden poliitikkoja ja asiantuntijoita lausunnoilla, joissa ei näytä olevan kovin paljon realismia tai logiikkaa.
Donald Trump pyrkii vahvistamaan Yhdysvaltain ja koko Amerikan mantereen suvereniteettia samalla, kun hän patistelee Eurooppaakin itsenäistymään.
Nämä Donald Trumpin avaukset toivat mieleeni vuonna 1926 perustetun Paneurooppa-liikkeen ja sen esikuvana olleen Panamerikan Unionin (Pan-American Union).
Donald Trumpin toiminta ja hänen antamansa lausunnot viittaavat siihen, että hän pyrkisi rakentamaan samankaltaista maailmanjärjestystä, jota Paneurooppa-liike aikanaan tavoitteli.
Kansallisvaltioiden asema vahvistuisi.
Kansainvälinen järjestelmä perustuisi suuralueisiin, joita olisivat Panamerikka, Paneurooppa, Afrikka ja Aasian suuralueet. Niiden puitteissa itsenäiset kansakunnat olisivat tasavertaisessa yhteistyössä keskenään.
Etelä- ja Pohjois-Amerikka tiivistäisivät keskinäistä yhteistyötään Panamerikaksi.
Läntinen Eurooppa palaisi yleiseurooppalaiseen, paneurooppalaiseen, yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Panamerikka ja Paneurooppa loisivat yhdessä vastapainon kasvavalle Kiinan vaikutusvallalle.
Afrikka on 54 itsenäisen valtion yhteisönä yksi suuralueista. Se on jo järjestäytynyt Afrikan unioniksi.
Aasiassa on kaksi kansallisvaltiota, Intia ja Kiina, jotka väkiluvultaan ja taloudellisilta voimavaroiltaan vastaavat yksinään Yhdysvaltoja tai Euroopan unionia. Niiden ympärille muotoutuisivat Aasian suuralueet.
Mika Hentusen analyysi viittaa siihen, että Intia ja Kiina ovat lisäksi lähentymässä toisiaan.
x x x
Suuralueiden muodostuminen voisi avata tietä YK:n ja ETY-järjestön uudistamiselle.
YK:n toiminta voisi rakentua ainakin osittain suuralueiden varaan. Tämä voisi luoda perustaa myös turvallisuusneuvoston uudistamiselle.
ETYK:in rakenne perustui kylmän sodan olosuhteisiin. Yhdysvallat tarvittiin mukaan Neuvostoliiton vastapuolena.
Nyt riittäisi, että Yhdysvallat olisi tarkkailijana paneurooppalaisessa yhteistyössä. Vastaavasti Euroopan maat voisivat olla tarkkailijoina Panamerikka-yhteistyössä.
ETY-järjestön ja Euroopan neuvoston pohjalle voitaisiin kehittää paneurooppalaisen yhteistyön rakenteet. Eurooppaan olisi luotava eriytyvän yhteistyön ja yhdentymisen kokonaisuus.
Tämänkaltaisiin keskusteluihin on varauduttava, jos ryhdytään rakentamaan sen kaltaista uutta maailmanjärjestystä, johon Donald Trump näyttää pyrkivän.
Suomella on avainasema sen vuoksi, että olemme tänä vuonna ETY-järjestön puheenjohtajamaa.
Tässä tehtävässä onnistuakseen Suomen tulisi luopua suoranaisesta vihamielisyydestään Venäjää kohtaan ja siirtyä niiden maiden joukkoon, jotka Yhdysvaltain vanavedessä pyrkivät sen kanssa jälleen liennytykseen ja yhteistyöhön.
Myös kahdenvälisten yhteyksien ja yhteistyön palauttaminen on meille hyvin tärkeää.
x x x
Kirjoituksen aihepiiristä on löydettävissä lisätietoa julkaisemistani teoksista ”Ansa” (1995), ”Paneurooppa ja uusidealismi” (1997), ”Samankeskisten kehien Eurooppa” (2000), ”Sota vai rauha Suomelle” (2022) ja ”Mitä Suomelle on tapahtunut” (2024). Edellä mainitut teokset ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.