Henriksson_webb_2_0

Henriksson perustuslakivaliokunnan lausunnosta:
Hallituspuolueilla erittäin vakavan pohtimisen paikka

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan perustuslakivaliokunnan valinnanvapausesitystä koskevan lausunnon myötä hallituspuolueilla on erittäin vakavan pohtimisen paikka.

–  Perustuslakivaliokunnan kanta on selkeä. Hallituksen valinnanvapauslakiesitys sisältää edelleen vakavia perustuslaillisia ongelmia. Siinä on noin 20 perustuslain kannalta ongelmallista kohtaa, sanoo Anna-Maija Henriksson, joka on myös perustuslakivaliokunnan jäsen.

– Nyt hallituspuolueilla täytyy löytää kärsivällisyyttä tehdä tarvittavat korjaukset, jotta saadaan aikaiseksi perustuslain kannalta kestävä sote-paketti.  Esimerkiksi valinnanvapauden voimaantulon ja maakuntien sote-palveluiden rahoituksen osalta on vielä isoja ongelmia ratkaistavana.

Henrikssonin mukaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle on nyt annettava työrauha.

– Nyt ei saa hosua enää, hallituspuolueiden on tehtävä kotiläksynsä huolella, jotta esityksen riskit minimoidaan ja kansalaisten perusoikeudet turvataan. Samalla on perusteellisesti varmistuttava esityksen suhteesta EU:n valtiontukisääntelyyn. Tässä vaiheessa on aivan turha keskustella mahdollisten maakuntavaalien aikataulusta.