susanna_vaal_611px

Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) valittiin eilen Keski-Suomen ensi- ja turvakodin uudeksi toiminnanjohtajaksi. Nykyinen toiminnanjohtaja on jäämässä eläkkeelle.

Susanna Huovinen on toiminut 19 vuotta kansanedustajana, ja hän on yksi pitkäaikaisimmista keskisuomalaisista kansanedustajista. Hän on toiminut kahteen otteeseen valtioneuvoston jäsenenä (liikenne- ja viestintäministeri 2005-2007, peruspalveluministeri 2013-2015). Hän kertoo pohtineensa politiikassa jatkamistaan pitkään ja perusteellisesti. – Olen jo pitkään miettinyt omaa tilannettani ja tulevaisuuttani, ja kun harkintani päätyi siihen, että en enää asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa, oli luonnollista pohtia, mitä pitkän poliittisen uran jälkeen, Huovinen sanoo.

Huovinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän on ollut vuosien ajan aktiivisesti mukana erilaisten järjestöjen työssä. Myös ensi- ja turvakotityö on tuttua.

– Olen toiminut aikoinaan Keski-Suomen ensi- ja turvakodin johtokunnassa, ja ollut myös valtakunnallisen liiton varapuheenjohtaja. Niinpä tämä nyt avautunut paikka tuntui itselleni luonnolliselta jatkumolta. Haluan käyttää osaamistani ja verkostojani merkitykselliseen työhön. Tässä tehtävässä siihen tarjoutuu mahdollisuus, Huovinen toteaa.

Huovinen hakee valintansa johdosta vapautusta eduskuntatyöstä ja uskoo sen myös saavansa. – Koen, että olen lähdössä tekemään yhteiskunnallisesti tärkeää työtä järjestösektorille. Vapautuksia on myönnetty tälläkin kaudella siirtymisiin henkilöstöltään pienempien organisaatioiden palvelukseen ja omaani lyhyemmällä eduskuntakokemuksella. Omassa maakunnassani tällaisia paikkoja avautuu harvoin, ja siksi päädyin hakemaan tehtävää, vaikka eduskuntakausi jääkin hieman vajaaksi. Pidän luonnollisena, että myös eduskunnasta siirrytään muualle työelämään, ja olen itse aina sanonut tekeväni työurallani vielä muutakin kuin toimivani suuresti arvostamassani kansanedustajan tehtävässä, Huovinen painottaa.

Hän kirjoittaa aiheesta blogissaan, jonka löydät verkkosivuilta.