SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen vaatii perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajia seisomaan puolueidensa sitoumusten takana. Paanasen mielestä nyt mitataan porvarijohtajien sanojen ja tekojen uskottavuus.
Paananen muistuttaa, että eduskuntapuolueet allekirjoittivat alle vuosi sitten eurooppalaisen rasisminvastaisen peruskirjan, jossa ne sitoutuivat puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokraattisia periaatteita, torjumaan rodullista häirintää ja kiihottamista kansanryhmää vastaan sekä rotusyrjintää ja kaikkia rasistisen väkivallan muotoja.
– Puolueet sitoutuivat, etteivät näytä tai julkaise näkemyksiä, joiden voidaan olettaa lietsovan vihamielisyyttä muunmuassa uskonnollisten ryhmien kesken.
– Mihin toimiin puheenjohtaja Soini on ryhtynyt, kun ensin hänen eduskuntaryhmänsä jäsen, seuraavaksi hänen nuorisoliittonsa puheenjohtaja ja lopulta koko nuorisoliitto avoimesti toimivat puolueen antamaa sitoumusta vastaan? Milloin puheenjohtaja Soini kantaa vastuunsa siitä, että hänen puolueensa some-kanavat levittävät puolueen sitoumuksen vastaista materiaalia?
Paananen huomauttaa puolueiden myös luvanneen, etteivät ne liittoudu tai tee yhteistyötä sellaisten puolueiden kanssa, jotka rikkovat peruskirjan sitoumuksia.
– Milloin puheenjohtaja Sipilä ja puheenjohtaja Orpo ottavat tämän sitoumuksen tosissaan ja vetävät johtopäätöksensä hallituskumppaninsa toiminnasta?
Puoluesihteeri Reijo Paanasen mielestä vastuunsa kantava puolue ei voi olla kesälomalla, kun sen perustavaa laatua olevia periaatteita loukataan.
– Puolueiden puheenjohtajien vastuu ei rajoitu vain siihen, mitä he sanovat. Vaitiolo tässä tilanteessa tarkoittaa rasismin hiljaista hyväksymistä.