SDP:n Rinne: Anttilan konkurssi lisää tarvetta aktiiviselle työllisyyspolitiikalle
SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne pitää tavarataloketju Anttilan konkurssia ikävänä uutisena. Rinne on pahoillaan erityisesti niiden 1 300 työntekijän puolesta, jotka konkurssin seurauksena menettävät työnsä. Konkurssi heikentää jo entisestään huonoja työllisyysnäkymiä Suomessa.
− Anttilan konkurssi keskellä kesää on ikävä uutinen kaikille tavarataloketjun työllistämille työntekijöille. Konkurssi lisää paineita hallituksen suuntaan aktiivisiin työllisyystoimiin ryhtymiseksi. Viimeistään nyt olisi herättävä siihen vakavaan tilanteeseen, joka Suomessa on työllisyyden suhteen. Työpaikkojen luomiseen ja työttömyysturvan kehittämiseen täytyy saada uusia avauksia, Rinne toteaa.
Rinteen mielestä Anttilan konkurssi antaa aihetta vakavaan keskusteluun omistajuuden merkityksestä. Vuonna 2015 Kesko myi omistamansa ketjun ulkomaiselle 4K Investille. Toiminta jatkui uuden omistajan alaisuudessa vain vuoden ajan.
− On totta, että Anttila oli vaikeuksissa jo kauan ennen kun se myytiin 4K Investille. Kuitenkin on syytä kysyä, olisiko tavarataloketjun kehittämiseen sitouduttu pitkäjänteisemmin, jos omistajuus olisi pysynyt kotimaisissa käsissä? Uuden omistajan kaltaisille toimijoille konkurssit ovat liiketoimintamallin mukaista arkipäivää, Rinne muistuttaa.