Taavitsainen, Satu sd

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen kannustaa perussuomalaisia vaikuttamaan Posti-asiassa.

– Valta antaa mahdollisuuden toimia – perukaa Postin moraalittomuudet! vaatii Taavitsainen.

– Suomen Posti on päättänyt siirtää aikakausilehtien koodaustyötä halpatyöksi Filippiineille, jossa työ teetetään ihmisillä, joilla ei ole mitään oikeuksia ja palkka on surkea. 

– Mielestäni tämä on täysin moraalitonta ja vastoin maan hallituksen työllisyystavoitteita, paheksuu Taavitsainen ja kannustaa hallituspuolueita perumaan päätöksen. Taavitsainen jätti ennen vappua asiasta kirjallisen kysymyksen ministeri Lintilälle.

Helsingissä ja Kuopiossa on paljon koodausta. Vaarana on, että muutkin kuin aikakausilehtien koodaukset ulkoistetaan, kuten paketit, lehtikimput, maksikirjeet ja vanhojen kirjelajittelukoneiden tavarat. Posti ei ole antanut mitään takuita, säilyykö Suomessa lainkaan koodausta jatkossa.

Postin mukaan työtä ei olla ulkoistamassa. Taavitsainen vastaa Postille, ettei pidä sortua valehteluun vaan vastata teoistaan.

– Posti ulkoistaa töitään halpamaahan. Se on fakta.

Posti voisi aivan hyvin hankkia lisävoimaa koodaukseen Suomesta ja tätä heille on tarjottu. Se hoituu ihan näppärästi palkkaamalla ihmisiä ja maksamalla heille TES:n mukaisen palkan.

– Lisätyövoimaa ei ole mikään pakko ostaa Filippiineiltä, ellei sitten tieten tahtoen halua toimia moraalittomasti ja vastoin maan hallituksen tavoitteita. Odotan, että eduskunnasta löytyy vastavoimaa ahneudelle ja suitset Postin johdolle, päättää Taavitsainen.