Oulussa tutkitaan parhaillaan yli kymmentä pääosin turvapaikanhakijoiden tekemää seksuaalirikosta, joiden kohteena on ollut jopa alle 15-vuotiaita lapsia.
“Ymmärrän täysin suomalaisia, jotka ovat vihaisia siitä, että turvaa Suomesta hakeneet aiheuttavat turvattomuutta suomalaisille. Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat niin alhaisia ja vastenmielisiä, että sille ei löydy sanoja. Suomen valtion tärkein tehtävä on taata kansalaistensa turvallisuus. Kuten Tasavallan presidentti totesi uudenvuoden puheessaan, tämä on kestämätön tilanne,” sanoo Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.
“Kaikkien puolueiden täytyy herätä: turvapaikanhakijoiden joukossa voi tulla susia lampaiden vaatteissa. Maahanmuuton on oltava hallittua, taloudellisen kantokykymme huomioivaa ja turvallista. Meidän on autettava niitä, jotka apua aidosti tarvitsevat, ja entistä paremmin tunnistettava ne, jotka eivät apua ansaitse. Lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on palautettava lähtömaahansa,” korostaa Elo.
Elo esittää Suomen ottavan jatkossa esimerkkiä Itävallan mallista turvapaikkapolitiikassa. Mallissa valtio on valmis ottamaan vastaan vain rajoitetun määrän turvapaikanhakijoita vuodessa. Turvapaikanhakijoiden määrän ylittäessä asetetun enimmäisrajan voidaan julistaa poikkeustila, jos poikkeuksellisen suuren turvapaikanhakijoiden määrän katsotaan uhkaavan kansallista turvallisuutta. Poikkeustilan aikana useimmat turvapaikanhakijat voidaan käännyttää rajalta. Erityisen haavoittuvat ryhmät kuten alaikäiset ja raskaana olevat naiset eivät olisi säännöksen piirissä.
“Suomi auttaa maailman hädänalaisia ihmisiä voimavarojensa puitteissa, mutta ensisijainen vastuumme on omille kansalaisille. Kansanturvallisuutta on puolustettava kaikissa tilanteissa. Rajoja ei pidä avata eikä niitä pidä sulkea, mutta rajoista on pidettävä huolta. Vuoden 2015 hallitsematon siirtolaiskriisi ei saa toistua. Esitän myös, että kansalaisuuden menettämisen täytyy olla mahdollista törkeisiin seksuaalirikoksiin tuomittujen osalta. Kansalaisuuden menettäminen mahdollistaisi törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden karkottamisen maasta,” linjaa Elo.