Elo, Simon si

Hallitus jatkaa toimia sisäisen turvallisuuden parantamiseksi. Hallitus täydentää terrorismilainsäädäntöä ja poliisin voimankäyttösäännökset muutetaan vastaamaan vakavimpia väkivaltatilanteita.

”Me haluamme karkottaa terrorismirikoksista tuomitut. Lisäksi kansalaisuuslakia muutetaan niin, että Suomen kansalaisuus otetaan pois terrorismiin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta”, Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo.

”On selvää, että emme pysty aukottomasti estämään väkivaltaisia tekoja vapaassa yhteiskunnassa, mutta me teemme kaikkemme kansallisen turvallisuuden hyväksi ja terrori-iskujen estämiseksi.”

Tällä hallituskaudella on tehty jo runsaasti toimia turvallisuuden parantamiseksi. Viimeksi kevään kehysriihessä hallitus ohjasi 98 miljoonaa euroa puolustukseen ja turvallisuuteen. Nyt poliisille annetaan 12 miljoonaa lisää ja oikeusministeriölle 5 miljoonaa oikeusprosessien nopeuttamiseen.

Turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman toteutus jatkuu

Koko hallituskauden maahanmuuttopolitiikkaa on kiristetty. Hallitus on toteuttanut yli 80-kohtaista turvapaikkapoliittista ohjelmaa. Monet muutokset ovat jo voimassa, ja ohjelman toteuttaminen jatkuu. Lisäksi ohjelmaa täydennetään vielä uusilla linjauksilla.

”Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista tehdään uhka-arvio ja heidät otetaan tarvittaessa välittömästi säilöön, ja laittomasti maassa olevien majoittamisen rangaistuskäytäntöjä selkeytetään”, Elo sanoo.

”Lisäksi muokkaamme ulkomaalaislakia ja kansalaisuuslakia siten, että voimme jatkossa, kansallisen turvallisuuden perusteella, peruuttaa oleskeluluvan, asettaa maahantulokiellon, perua kansalaisuuden ja lakkauttaa pakolaisstatuksen. Nämä ovat kaikki tarpeellisia toimia suomalaisten turvallisuuden kannalta. Vain hallituksessa voi vaikuttaa.”