Modig, Silvia vas
Modig, Silvia vas

Kansanedustaja Silvia Modig: Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistettava laista

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modigin ja 84 muun kansanedustajan allekirjoittama lakialoite lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamisesta translaista käsitellään tänään eduskunnan täysistunnossa. Tällä hetkellä laki vaatii, että sukupuoltaan korjaavan henkilön olisi oltava steriloitu tai muusta syystä lisääntymiskyvytön.

Modig toivoo, että eduskunta on valmis korjaamaan tämän ihmisoikeusrikkomuksen pois Suomen laista.

– On pöyristyttävää, että vuonna 2016 laki vaatii yhdeltä ihmisryhmältä sterilisaatiota, sen takia että heidän juridinen sukupuolensa on väärin määritelty. Tällainen laki ei kuulu oikeusvaltioon, Modig kommentoi.

Modig korostaa, että translakia on uudistettava kokonaisuudessaan, ja sen lähtökohtana on oltava itsemäärämisoikeus omaan sukupuoleen.  

– Nykyisessä translaissa on useita ongelmia. Sterilisaatiovaatimuksen poistamisen lisäksi lakiin tulisi kirjata mahdollisuus jättää sukupuoli määrittelemättä, ja lain tulisi mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistaminen väestötietoihin omalla ilmoituksella, ilman nykyistä vaatimusta lääketieteellisestä selvityksestä, Modig sanoo.

– Tänään käsittelyssä olevan  lakialoitteen tarkoituksena on kuitenkin korjata räikeä ihmisoikeusloukkaus mahdollisimman pian ja täten vahvistaa suomalaisten perus- ja ihmisoikeuksia, Modig kertoo.

Koko Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on allekirjoittanut lakialoitteen sterilisaatiovaatimuksen poistamiseksi.