Kuvaaja: Henna Aaltonen
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki:
Trump provosoi konflikteja Lähi-idässä
Vasemmistoliiton kansanedustajan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenen Paavo Arhinmäen mielestä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin viimeaikaiset päätökset vetäytyä Iranin ydinsopimuksesta ja siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin saattavat kärjistää Lähi-idän konflikteja entisestään.
– Trumpin toiminta on todella lyhytnäköistä ja lisää epävakautta koko Lähi-idässä. Trumpin päätöksellä saattaa olla arvaamattomia ja pitkäaikaisia vaikutuksia, Arhinmäki sanoo.
Israelin ja Palestiinan konfliktissa oli eilen maanantaina verisin päivä sitten Gazan sodan vuonna 2014. Israelin armeija ampui yli 50 palestiinalaista mielenosoittajaa. Levottomuudet todennäköisesti jatkuvat, sillä tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Israelin valtio perustettiin ja sadattuhannet palestiinalaiset joutuivat lähtemään kodeistaan.
– Tällä päätöksellään Yhdysvallat antaa vahvan poliittisen signaalin siitä, että se hyväksyy Israelin toimet ja pyrkimykset suhteessa miehitettyihin alueisiin. Israelin toiminta on valtioterrorismia, mutta myös Trumpin kädet ovat veressä. Trump lyhytnäköisesti provosoi konflikteja, Arhinmäki sanoo.
Viime viikolla Trump sanoutui irti Iranin ydinsopimuksesta. Hän haukkui Iran-sopimusta surkeaksi ja syytti kaikesta edeltäjäänsä Barack Obamaa.
– Trump ei ole tarjonnut hylätyn sopimuksen tilalle mitään ratkaisua. Tämä on todella vastuutonta. Iranin sopimuksen hylkäämisellä oli välittömiä vaikutuksia Lähi-idässä. Erityisesti Iranin ja Israelin välit ovat räjähdysherkät, Arhinmäki sanoo.
– Suomen, EU:n ja koko kansainvälisen yhteisön tulisi nyt toimia Lähi-idän tilanteen liennyttämiseksi kaikin keinoin. YK:n pitäisi voida toimia tässä tilanteessa, mutta Yhdysvallat pystyy estämään myös tämän veto-oikeudellaan. Erityisesti Israelin armeijan väkivalta palestiinalaisia kohtaan on tuomittava. Israelin ei voi antaa Trumpin tuella jatkaa siirtokuntien laajentamista ja palestiinalaisten painostamista.
– Lisäksi Suomen ja EU:n tulisi lopettaa kaikki asekauppa Israelin kanssa.