2_phx9q9_400x400

Kansanedustaja Ozan Yanar on jälleen valittu merkittävälle Euroopan laajuiselle listalle. Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar on valittu Friends of Europe  järjestön vuoden 2017 Euroopan nuorten johtajien listalle.

– Listalle pääseminen on suuria kunnia. Tuntuu hyvältä, että osallistumiseni keskusteluun Euroopan ja Euroopan lähialueen tulevaisuudesta on huomattu, Yanar sanoo.

Listalle päässeet ovat kaikki 40-vuotiaita tai alle. Friends of Europen 40 hengen listan valitsi järjestön hallitus. Järjestön hallitukseen kuuluu esimerkiksi entisiä pääministereitä, mukaan luettuina Carl Bildt ja YK:n uusi pääsihteeri António Guterres.

Muita listalle valittuja ovat esimerkiksi saksalainen parlamentaarikko Julia Obermeier, Wall Street Journaliin kirjoittava Matina Stevis ja Guardianin politiikantoimittaja Owen Jones. Aiemmin listaukseen on valittu mm. kirjailija Sofi Oksanen ja sarjayrittäjä Mika Mäkeläinen.

Ozan Yanar on ennenkin ollut esillä Euroopan tason listauksissa. Viime syksynä hänet nostettiin Politicon 28 -listalle, jossa listattiin Eurooppaa muuttavia politiikkoja.

– Minulle on ollut erityisen tärkeää olla osa eurooppalaista keskustelua. Esimerkiksi Euroopan unionilla on edessään suuria haasteita, kuten populismin nousu ja ulkopoliittiset jännitteet. Emme selviä näistä haasteista ilman euroopanlaajuista keskustelua. Suomen tulevaisuus on kiinni Euroopan tulevaisuudesta.

Friends of Europe on yksi Euroopan johtavista ajatuspajoista, joka keskittyy Eurooppaa haastaviin poliittisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja ekologisiin kysymyksiin.

http://www.friendsofeurope.org/future-europe/european-young-leaders/ten-names-added-class-2017/