Mari Rantanen. kuva Matti Matikainen
Ylen paljastusjuttu vammaisten kohtelusta tyrmistyttää – kansanedustaja Mari Rantanen: ”Miten tähän tilanteeseen on tultu?”
Ylen MOT selvitti Mehiläisen omistamassa asumispalveluyksikössä olleita vakavia epäkohtia. Hämeenlinnalaisessa Onnikoti Omenapuussa alaikäistä asukasta oli pahoinpidelty ja sidottu laittomasti omatekoisilla sitomisvälineillä. Perussuomalainen vammaisten asioita esillä pitänyt kansanedustaja Mari Rantanen on tyrmistynyt autistisen pojan kohtelusta.
– On aivan pöyristyttävää, miten Omenapuussa rajoittamistoimenpiteitä on tehty asukkaille täysin mielivaltaisesti ja epäinhimillisillä keinoilla. Valvonta on ollut aivan puutteellista ja uskon, että tämä on vain jäävuoren huippu. Vammaisten oikeuksien laiminlyöntejä paljastuu jatkuvalla syötöllä, Rantanen kertoo viitaten kahden viikon takaiseen uutisointiin.
MOT:n haastateltavien mukaan Onnikoti Omenapuu on ottanut vaikeahoitoisia asukkaita, sillä heistä on maksettu suurempaa korvausta. Yksikössä ei kuitenkaan ole ollut riittävää työvoimaa.
– Monesti käy näin, kun ostetaan halvimmalta tarjoajalta. Yksityinen nostaa voiton siitä marginaalista, mikä työvoimakustannuksissa säästetään. Vammaisten hoidossa ei ole hoitajamitoitusta, mikä mahdollistaa tämänkaltaisen epäeettisen voitontavoittelun, Rantanen kuvaa.
Rantanen ihmettelee, miten varakkaaksi sanotussa Suomessa vammaisten asiat ovat tällaisella tolalla.
– Miten tähän tilanteeseen on tultu, että emme kykene huolehtimaan näin pienestä väestönosasta asiallisesti? Milloin puolustuskyvyttömien asiat tulevat keskiöön? Vammaisten hoiva-ala on sellainen villi länsi, johon ei pystytä puuttumaan yksiköiden omavalvonnalla. Valtiovallan tulisi puuttua tilanteeseen lainsäädännöllä. Nämäkin ihmiset ovat aina jonkun lapsia, Rantanen muistuttaa.