Jussi Saramo
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan tiistaina Jussi Saramon jatkamaan ryhmän puheenjohtajana. Saramo on vantaalainen toisen kauden kansanedustaja. Hän toimi Marinin hallituksessa opetusministerinä 17.12.2020–29.6.2021.
– Eduskunnan kevät tulee olemaan jännitteinen. Oikeistohallitus on ryhtymässä lisäleikkauksiin samalla kun se on sulkenut pois vastuulliset ja asiantuntijoiden esittämät talouden tasapainotuskeinot, kuten pääomaverotuksen uudistamisen länsimaisemmaksi. Lisäksi hallitus on ajamassa päin seinää työmarkkinapolitiikassa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tulee kevätkaudella puolustamaan kaikin voimin tasa-arvoa, ihmisten toimeentuloa, luontoa ja työntekijöiden oikeuksia, Saramo sanoi.
Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Laura Meriluoto.
Aino-Kaisa Pekonen on riihimäkeläinen lähihoitaja ja kansanedustaja. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011 sekä Marinin hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä 2019–21. Pekonen on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.
Laura Meriluoto on tuore kansanedustaja Kuopiosta. Järjestöasiantuntija Meriluoto on eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäseN.