Kuvaaja Hanne Salonen / Eduskunta
Eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina 29. marraskuuta esille oli viisi aihepiiriä. Näihin kuuluivat kysymykset YK:n GCM-sopimuksesta, rasismin kitkemisestä ja yksinyrittäjien sosiaaliturvan parantamisesta. Suurimman huomion saivat kysymykset mielenterveyslain uudistamisesta ja nuorten aikuisten mielenterveyspalveluista.
Suullisen kyselytunnin ensimmäisessä kysymyksessä Kristina Salonen (sd.) toi esiin arvion, että yli 90 000 suomalaista alle 13-vuotiasta lasta kärsii mielenterveysongelmista. Kysymyksessään Salonen korosti huolta näistä nuorista ja kysyi perhe- ja peruspalveluministeriltä, onko lainsäädäntömme ajan tasalla? Ministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi vastauspuheenvuorossaan, että huoli lasten ja nuorten mielenterveysongelmista on yhteinen. Ministerin mukaan hallitus on käynnistämässä ison kansallisen mielenterveysstrategian, joka toivottavasti toimii hallituspohjasta riippumatta jatkotyölle. Ministeri toi vastauksessaan esiin, että ”mielenterveyslainsäädäntö ei ole tulossa eduskuntaan tällä kaudella. Lainsäädäntö ei valitettavasti valmistunut niin hyväksi ja riittävän hyväksi kokonaisuudeksi, että olisin voinut tuoda sen varmoin mielin siitä, että se olisi parantanut kaikkien asemaa”.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnista kysyttiin monia eri kysymyksiä, jotka kohdistuivat sekä perhe- ja peruspalveluministerille sekä opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.). Esillä olleet aiheet käsittelivät varhaiskasvatusryhmien ja kouluryhmien kokoja sekä oppilas- ja opiskelijahuoltoa. Li Andersson (vas.) kysyi ministeriltä, minkälaisia suunnitelmia hallituksella on nopeuttaakseen mielenterveyspalveluiden piiriin pääsemistä? Ministeri Saarikon mukaan ”kansallisen mielenterveysstrategian yhtenä keskeisimpänä painopisteenä ovat nimenomaan lasten ja nuorten palvelut. Se kytkeytyy maisemaan, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan järjestämään uudella tavalla, ja siihen maailmaan, jossa uskon, että on laaja tuki uudistetulle mielenterveyteen liittyvälle lainsäädännölle, jonka kyljessä kulkevat myös päihdehuoltoon liittyvät kysymykset, ja tuo lainsäädäntö on tavoitteellisesti sellaista, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut aidosti kulkevat kokonaisuutena.”
Lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja käsiteltiin laajasti ja aiheesta kysymyksen suullisella kyselytunnilla esittivät myös Antti Rinne (sd.), Krista Mikkonen (vihr.), Mikaela Nylander (r.), Hannakaisa Heikkinen (kesk), Sari Sarkomaa (kok.), Krista Kiuru (sd.), Leena Meri (ps.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.).