Vihreiden kansanedustaja Jenni Pitkon kirje maatalousministerille: Näin kannustamme kaupunkilaisia kausitöihin maatiloille
Vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko esittää avoimessa kirjeessään maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle (kesk.) viisi toimenpidettä, joilla paikataan maatalousyritysten koronakriisistä johtuvaa työvoimapulaa ja turvataan kotimainen ruuantuotanto ja huoltovarmuus. Kirje maatalousministeri Jari…
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd): Koronavelka jää koko kansan ja tulevienkin hallitusten kannettavaksi – siksi toimista on neuvoteltava yhdessä
Pääministeri Marinin hallituksen esittämät mittavat panostukset koronakriisin aiheuttamien vahinkojen torjumiseksi ovat tarpeellisia. Koronakriisin hoitamiseksi otettava massiivinen velkataakka jäävät niin tämän kuin tulevien hallitusten vastuulle. Nyt tarvitaan laajaa kansallista yhteisymmärrystä. Eduskunta…
Kansanedustaja ja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen (ps.): Eihän omaishoitajia unohdeta koronakriisissä
Omaishoitajat työskentelevät pääsääntöisesti riskiryhmien parissa. Omaishoitajat ovat aiheestakin huolissaan läheisistään, omasta terveydestään ja jaksamisestaan. Huolta aiheuttaa myös koronaepidemiassa suojaimien puute. Pulaa on ennen kaikkea suu-nenäsuojuksista. Omaishoitajat joutuvat usein hoitamaan kodin…
:PERUSSUOMALAISET: Hallitus avaa työmarkkinoita ulkomaiselle halpatyövoimalle koronakriisin varjolla
Eduskunnan Hallintovaliokunta hyväksyi tänään mietinnössään hallituksen esityksen (HE36) määräaikaiseksi lainsäädännöksi, jonka tarkoitus on helpottaa maassa laillisesti oleskelevien ulkomaalaisten mahdollisuuksia työllistyä huoltovarmuuden kannalta kriittisille aloille. Perusteluna esitykselle on käytetty ennen kaikkea…
Kokoomuksen Mia Laiho: Poliisin, rajavartion ja pelastuksen suojaamisesta ei voida tinkiä herkästi tarttuvan koronan edessä
Kansanedustaja Mia Laiho on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle poliisin, rajavartiolaitoksen ja pelastuksen ohjeistuksesta, suojavarusteista ja niiden saatavuudesta koronaepidemiassa. Poliisit, pelastajat ja rajavartiolaitoksen henkilökunta tekevät työtä, jossa lähikontaktia ihmisiin ei voi…
Kansanedustaja Ari Koposen mielestä Kojamon toiminta on pöyristyttävää – kaikkien pitäisi osallistua talkoisiin!
Suuret vuokranantajat ja kiinteistönomistajat kuten Kojamo ja Citycon saavat Euroopan Keskuspankilta tuntuvia “kriisiavustuksia” nyt koronatilanteen vuoksi. Silti esimerkiksi Kojamo maksaa omistajilleen verovapaasti miljoonia osinkoja tänään torstaina sekä päivä valmiuslain voimaantulon…
Perussuomalaisten Kansanedustaja Lulu Ranne: Byrokratia pois koronakriisin tukihakemuksista!
Byrokratia pois koronakriisin tukihakemuksista! Yrittäjiltä tulee nyt paljon valituksia Business Finlandin toiminnasta. Häiriötilanteen kehittämisavustusten hakuohjeiden mukaan liitteitä ei lähtökohtaisesti tarvita. Hakemuksia oli 1.4. mennessä tullut Business Finlandille ja ELY-keskuksille yhteensä…
Demarinuoret: Unkari on erotettava EU:sta!
Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi Euroopan unionin tuomioistuin antaa tänään ratkaisunsa siitä, rikkoivatko Puola, Unkari ja Tshekki EU-lainsäädäntöä. Aiemmin tällä viikolla saimme lukea murheellisia uutisia siitä, että Unkarin hallitus ja pääministeri…
Kansanedustajat Laiho ja Grahn-Laasonen: Lapset ja nuoret tarvitsevat pikaisesti valtakunnallisen auttavan puhelimen
Kokoomuksen Kansanedustajat Mia Laiho ja SanniGrahn-Laasonen Kansanedustaja, lastenliiton puheenjohtaja Mia Laiho, sekä kansanedustaja, varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen ovat jättäneet hallitukselle toimenpidealoitteen lapsille ja nuorille suunnatun valtakunnallisen auttavan puhelimen perustamista varten. Poikkeustilan…
Edustaja Mari Rantanen (ps) kritisoi koronatoimenpiteitä: “THL:n johtaja Mika Salminen vaihdettava COVID-19 ryhmästä “
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen kritisoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimenpiteitä koronaviruksen selättämiseksi. Rantasen mukaan THL esittää tekosyitä, miksi virukselle altistuneita ei testata enempää: – Ei ole tarvetta testata, ei…